Keväällä mies oli tuolla pohjoisen kotikyläkauppamme pihassa antanut yhteystietonsa kampanjoimassa olleelle maalämpöfirman edustajalle. Myöhemmin sieltä otettiin yhteyttä ja luvattiin kesällä tulla tänne Kanttorilaan keskustelemaan maalämmöstä.
Niin tapahtui. Miellyttävän myyntimiehen kanssa oli Kanttorilan kahvipöydän ääressä puhetta siitä, että tällä seudulla peruskallio voi olla paikoin hyvinkin - yli 40 metriä - syvällä, mutta hän lupasi, että heidän firmansa ottaa sen riskin, että joudutaan laittamaan metalliputkia tavallista syvemmälle kalliota tavoitellessa. Ja mehän teimme sopimuksen, jonka mukaan firma huolehtii puolestamme niin lupa-asiat kunnan kanssa kuin edellisen lämmityssysteemin rojutkin pois.
Tarkoitus oli, että poraajat tulisivat elokuun loppupuolella, mutta sitten otettiinkin yhteyttä pian juhannuksen jälkeen, että voisivat tulla jo aikaisemmin toiselta työmaalta päin, jos meille sopii. Mikäpä ettei. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla maanantaina ennen yhdeksää heräsin ovikellon soittoon. Siellä oli jo nuorimies putki- ja alkoholikuorman kanssa. Tunnin päästä saapui myös porauskalusto. Porauspaikkaa katsottiin viitisen metrin päähän talosta, omenapuiden väliin. Kaivoimme kiiruusti miehen kanssa omenapuuhun kietoutuneen humalan pois tieltä juurineen odottamaan uutta sijoituspaikkaa. Samoin kaivoin ylös yhden luumupuun ja krookuksia pois mahdollisen hiekka- ja liejusuihkun alta. Luumupuun olin aikonutkin siirtää kasvimaan laitaan, koska edellisessä paikassaan, kuusiaidan vieressä, se ei koskaan ruvennut kukkimaan. Krookuksille etsin uuden paikan sitten syksyllä, kun on kevätkukkasipuleiden istutusaika.
Miehet alkoivat porata ja meteli houkutteli paikalle myös naapurimme ihmettelemään, mitä tontillamme tapahtuu. Poraaminen oli varsin hidasta ennen kallioon asti pääsemistä, koska joka kolmen metrin välein piti hitsata seuraava kolmemetrinen metalliputki edellisen ”kaivonrenkaan” jatkoksi. Ilta joutui, eikä kalliota ollut vielä saavutettu, n. 40 metrin porauksen jälkeen. Tulivat seuraavana aamuna jatkamaan, mutta metalliputkia ehtivät loppua ennen kuin kallio tuli vastaan. Niinpä miehet joutuivat lähtemään hakemaan lisää metalliputkia jostain lähes tunnin ajomatkan päästä. Kun poraaminen sitten jatkui, seurasimme miehen kanssa hermostuneena, riittävätkö putket ja missä vaiheessa kallio tulee vastaan. Lopulta metalliputkien hitsaaminen loppui ja poranterä vaihtui kallinporaukseen sopivaan. Poraus alkoi tosiaan sujua nopeammin ja ennen pitkää nähtiin miesten työntävän alkoholiletkuja kaivoon. Mutta sitä iloa ei kauaa kestänyt, vain n. 67 metriin asti, kun putket toppasivat johonkin eivätkä suostuneet menemään syvemmälle. Tuli ilta ja niin meni toinen päivä. Miehet arvelivat, että kalliossa voi olla jokin särö tai halkeama. Päättivät tulla aamulla kokeilemaan porata reikä uudelleen auki. Niin tapahtuikin, mutta taaskaan eivät letkut edenneet kaivon pohjaan, 170 metriin asti, jäi taas jotain sata metriä vajaaksi. Kolmen päivän uurastuksen jälkeen koko homma näytti turhalta. Työmiehet soittivat pomolle, joka lupasi, että illalla tulee kaivuri katsomaan, miten pihaan saisi kaivettua maalämpöputket metrin syvyyteen maanpinnan suuntaisesti. Poramiehet keräsivät kampsunsa ja kampsunsa ja lähtivät, jättäen jälkeensä rumien nurmivaurioiden lisäksi puutarhaan ison kiepin mustaa letkua ja kaivosta onnettomana törröttävät maalämpöputkien päät.
Illalla portille ilmestyikin mies, joka oli piirtänyt tonttimme pohjapiirrokseen 450 metriä ojaa, jonka alle olisi jäänyt niin 80-vuotiaat omenapuut kuin koko kasvimaa ja kauneimmat perennapenkit. Ja me kun olimme kuvitelleet, että se sata metriä kaivosta ylijäänyttä letkua olisi riittänyt... No, kaivurimies tuntui ymmärtävän, että omenapuut, kasvimaa ja perennat pitää jättää rauhaan, koska niiden takia tämä Kanttorila on ostettu. Tontti on tässä se arvokkain osa, vaikka Kanttorila viehättävä ja suojeltava vanha talo onkin. Kaivuri lähti ja lupasi olla yhteyksissä maalämpöfirman johtoon.
Olimme siinä vaiheessa varsin pettyneitä ja järkyttyneitäkin. Seuraavana yönä ei oikein uni maistunut kummallekaan. Mutta pian sitten meille soitettiin firmasta ja ehdotettiin, että laitetaan urakka nyt jäihin siksi aikaa, kun mietitään, mitä tehdään. Saimme hetkeksi yrittää unohtaa koko sotkun ja keskittyä sukulointiin ja kansanmusiikkijuhliin.
Keskiviikkona, kahden Kaustis-päivämme jälkeen, firmasta otettiin uudelleen yhteyttä ja luvattiin, että torstai-iltana johtaja itse tulee neuvottelemaan kanssamme. Taas meitä vähän hermostutti. Mitkä olisivat vaihtoehdot? Sekö, että homma jää kesken, pihaamme jää turha kaivo, josta joutuisimme maksamaan sen sopimuksemme mukaisen etumaksun kolmisen tonnia? Vai se, että, jos suostuisimmeko maksamaan lisää, firma kaivaisi pari muuta porakaivoa, jotta saataisiin riittävästi lämmitysresurssia? Kumpikaan vaihtoehto ei oikein miellyttänyt. Olimme jo keväällä laskeneet, että tiukalla budjetilla meillä olisi tilillä juuri ja juuri tarpeeksi urakan maksuun.
Mutta kun firman pomo sitten ilmestyi pihaamme, hänellä olikin esittää vaihtoehto, josta emme olleet osanneet haaveillakaan: ilman mitään lisämaksua firma kaivaisi tarvittavan märän (350 metriä, eikä siis 450, kuten aluksi oli puhetta) ojaa - vahingoittamatta YHTÄKÄÄN puuta, pensasta tai kasvimaata. (Siis vain nurmikko kärsisi.) Kun hän näytti tontin pohjapiirrokseen kaavailemansa kaivuusuunnitelman, olin vähällä itkeä, niin huojentunut olin. Hän lupasi etsiä riittävän pienen kaivurin, lisäksi hän lupasi lähettää meille hyväksyttäväksi tarkennetun kaivuusuunnitelman sähköpostitse. LISÄKSI hän lupasi, että heiltä tulee työnjohtaja paikan päälle valvomaan kaivuuta, niin että se sujuu varmasti toivomuksiemme mukaan. Hän sanoi, että heille on kunnia-asia saada työ valmiiksi asiakasta tyydyttävällä tavalla.
Asiakkaan tyytyväisyyttä tässä tapauksessa lisää myös se, että ensi viikolla, kun tulevat asentamaan jo valmiiksi sisälle tulevat laitteet, he samalla purkavat ja vievät pois nuo edelliseen lämmityssysteemiin kuuluneet kauhean rumat putki- ja pönttöhököykset kamarin nurkasta. Kolme vuotta sitten ennen sukutapaamista koetin piilottaa ne näkyvistä asentamalla kattoon verhotangon ja ripustamalla siihen ison kankaan näkösuojaksi. Mutta itseä on tuo käsittämätön sekamelska koko ajan häirinnyt, ja etenkin sen jäkeen, kun vesi-ilmalämpöpumppu laukesi pari talvea sitten. En koko aikana tullut käsittämään kaikkia noita mittareita, säätimiä ja katkaisijoita... Onneksi ei enää tarvitsekaan yrittää ymmärtää.
Meillä oli mukava iltatuokio firman johtajan ja tämän vaimon ja koiran seurassa (olivat lomamatkalla kohti Etelä-Suomea). Koira oli valtavan iso mutta suunnattoman kiltti ja ystävällinen leonberginkoira, josta tuli hakematta mieleen Roald Dahlin Iso Kiltti Jättiläinen. Pomon kanssa sovittiin vielä kaivuuaikataulusta, että saan loppulomani rauhassa touhuta puutarhassa ja kaivuri tulee aikaisintaan elokuun puolen välin maissa.
Kiitollisena ja iloisesti yllättyneenä sain taas huomata, että Taivaan Isä pitää ihmeellisesti huolta lastensa elämästä ja edesottamuksista pienintä piirtoa myöten.
Ja jos joku suunnittelee maalämpöä, niin voin jo tässä vaiheessa suositella Markus Tölliä Muhokselta, Kodikaslämpö Oy, umen.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti