En ole oikein sellainen analysoiva tyyppi, niin en kauheasti ole tavannut edes vuoden vaihtuessa katsella tutkien taaksepäin. Mutta jotain osaan sanoa menneestä vuodesta ilman muistiinpanojakin. Mennyt vuosi oli rankka useille läheisille, ja itsellenikin mieleen jäi lähinnä kolmen rakkaan ihmisen kuolema. Ensin tietysti äiti, joka nukkui pois 19.1. Eikä mennyt montakaan kuukautta, kun saimme järkyttävän tiedon äidin serkun menehtymisestä sairauteen. Hän oli kuitenkin äidin hautajaisissa vielä aivan kunnossa. Kesällä kuulin surukseni vaikkakaan en yllätyksekseni iäkkään lähetysystävän, opettajakollegan ja puoluetoverin kuolemasta. Hautajaiset olivat ehtineet olla ennen kuin tieto saavutti minut. En enää tänä vuonna lähettänyt joulukorttia Anja-ystävälle. Joulukorttimuistioni äärellä ennen joulua piti itkeä, kun piirsin ristit niiden parin nimen perään, joita tämän maailman postilaitos ei enää tavoita.
Toki vuoteen mahtui paljon iloa ja juhlaakin, kuten synttäreitä ja maalaustalkoita suvun parissa. Kesän ja joulun vietto menivät paljolti perinteiseen malliin. Tosin kesä oli poikkeuksellisen kuiva ja lämmin, tomaatteja ja kurkkujakin tuli kasvihuoneesta ennätysaikaisin ja ennätysmäärä. Joulunviettoon toi uutta iloa ja hohtoa se, että saimme jouluvieraaksi myös tyttären poikaystävän. Kanttorilan vuodessa isoin asia oli pitkällinen maalämpöepisodi ja yleensä asumisen suhteen muutto työpaikkakunnalle ja lastemme lapsuudenkodin myynti syksyllä.
Voiko alkavana vuonna olla odotettavissa sen suurempia muutoksia kuin olivat päättyvänä vuonna oman äidin kuolema ja kodin myynti? Onneksi tulevaisuuteen ei voi nähdä. Mutta kiitos Taivaan Isälle, Hän on sielläkin kanssamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti