Pitkä hiljaisuus

On mennyt taas horvi edellisestä kirjoituskerrasta. Tällä kertaa yksi verukkeista on sairastelu. Kuun vaihteessa sairastuin juuri, kun olimme tulossa viikonlopuksi Kanttorilaan. No, tulimme silti, mutta kyllä oli tukalaa istua autossa, kun kuume nousi. Makasin korkeassa kuumeessa koko viikonlopun, siinä meni synttärikin hyvin vaisusti. Mies koetti tarjota synttärikahveja, mutta ei oikein mikään edes maistunut. Sunnuntaina palasimme illalla pohjoiseen, olin ottanut särkylääkkeen ja auton penkinkin sai kenaamaan makuuasentoon, kun kyydissä ei ollut enää autontäydeltä renkaita, niin paluumatka oli siedettävä. Perillä välittömästi petiin. (Mieskin alkoi kuumeilla sunnuntai-iltana, niin vietimme pari päivää sängyssä.) Eihän minusta ollut töihin maanantaina eikä tiistaina eikä vielä keskiviikkonakaan, vaikka kuume oli jo tiistaina poissa. Olo oli varsin voimaton vielä torstainakin, mutta selvisin koulupäivästä. Puolikuntoisuutta piisasi vielä edellisviikon, vasta tällä hiljaisella viikolla olen kokenut itseni tervehtyneeksi, kun ei ole enää tarvinnut nukkua päikkäreitä. Jaksoin jopa siivota pääsiäiseksi. Vähäsen siivosimme Kanttorilassakin pääsiäistä varten viime viikonloppuna, ja hyvä niin; nyt ei ole ehditty siivoamaan. Se mitä on jäänyt hiljaisen viikon vietolta aikaa (kiirastorstain messu paikallisessa ja pitkäperjantain jumikset netin kautta), olemme olleet pihahommissa. Huokasin tänään miehelle, että ei tästä kyllä tule koskaan valmista...