Olen nyt jatkanut etanoiden metsästystä aamuin/illoin. Se on meinannut vetää mielen matalaksi. Viime vuosien kuivat kesät olivat tuudittaneet minut kuvittelemaan, ettei tällä hiekkamäellä etanoita viihdy riesaksi asti. "Höpön pitän höpönä", kuten muinoin totesi pohjoispohjalainen mies lääkärille (joka pyysi tuomaan ulostenäytteen tikkuaskissa).
Olen kurkkinut katteiden alle ja parsakaalin lehtien alapinnoille pitkin kasvimaata (parsakaalta samoin kuin kehäkukkaa on itsekylväytyneenä ympäriinsä). Olen kiertänyt salaattikylvökset ja - ruukkuistutukset ja kerännyt kaikki pienet ja suuret, joita olen löytänyt. Tähän asti olen tyytynyt vääräoppisesti liiskaamaan etanat kivien/ lautojen väliin. Tänä aamuna kuitenkin otin kierrokselle mukaan keruuastian ja termosmukillisen kuumaa vettä, jonka kaadoin löydösten päälle. Aamun keruu"innostus" sai alkunsa siitä, kun kuuden jälkeen tein itselleni aamukahvin kanssa nautittavaksi silli-munavoileivän ja kun yöpaidassani hain sen päälle tilliä kasvimaalta. Pienten tillien kimpussa hääri tusina vaaleaa pikkuetanaa, jotka vetelin sormin pois ja vein lämpökompostoriin. (Kompostorikin on kaiketi kerettiläinen tapa käsitellä etanoita, mutta eivät kai nekään selviä +60 asteessa hengissä.) Piti pestä hyvin kädet ennen kuin saatoin jatkaa aamupalaa. Jonka jälkeen puin ja suojauduin hyttysiä vastaan, varasin mukaani edellämainitut astiat ja kiersin loputkin tillit.
Olen nyt koettanut puntaroida, mitä teen katteiden kanssa. Pitäisikö kerätä kaikki ruohokate pois ja perata ylimääräinen kasvusto? Vai pitäisikö sittenkin parsakaalin, pihatähtimön ja kehäkukkien antaa kasvaa, koskapa nekin kelpaavat etanoille, jos vaikka paremmin jäisi tilliä itselle?
Tämänaamuisen invaasion jälkeen olin jo melkein päättänyt siivota kasvimaan kaikesta ylimääräisestä kasviaineksesta ja siistiä kasvimaan reunan ruohonleikkurilla. Mutta kyykkiessäni salaattien luona ruohokatetta tonkimassa löysin sen alta niin paljon muuta elämää, etten kuitenkaan raaskinut ruosia katteita pois. Ilokseni näin kasvimaalla mm. useita leppäkertun toukkia. Kateviljelyyn kuuluu se, että kosteuden pidättämisen ja maaperän ravinteikkuuden lisäämisen lisäksi kate tarjoaa suotuisat elinolosuhteet monille ihmisenkin kannalta hyödyllisille eliölle. Kuten kastemadoille. Haluan loppujen lopuksi jatkaa mieluiten luonnonmukaisesti ja luonnon ehdoilla, ja yritän keruuta jatkamalla pitää etanainvaasion joltisenkin aisoissa. Sain vahvistuksen päätökselleni erittäin ilahduttavassa muodossa. Kun jatkoin etsimis- ja tuhoamisretkeäni kääntelemällä kaikkia laudanpätkiä, joiden alle etanat vetäytyvät liialta kuumuudelta suojaan ja kun sillä ajatuksella käänsin ympäri myös ison lankun, joka kenaa lavan reunaan (Se on ollut suojaharson painona), niin lankun alta paljastui piilossa ja suojassa kykkinyt sammakko! Ensin säikähdin, mutta kun tajusin, mitä näin, olin suunnattoman iloinen. Olinhan juuri lukenut netistä etsiessäni apua etanaongelmaan, että sammakot syövät etanoita. Juttelin kaverille mukavia, käänsin varovasti lankun takaisin sen suojaksi ja lähdin hakemaan kännykameraa. Sammakko oli yhä aloillaan, mutta lähti liikkeelle, kun nostin lankkua uudestaan. Joten ei kuvaa.
Seuraavaksi aion laittaa kasvimaalle raparperin lehtiä, joiden alle laitan banaaninkuorta houkuttimeksi. Sieltä pitäisi olla sitten helppo kerätä liiat nilviäiset. Nyt on myös juhannuskalja pullotettu. Siitäkin aion laittaa etana-ansan.
Toinenkin elukkainvaasio vähän kismittää. Kirvat. Omenapuissa kuhisee ja luumu- ja kirsikkapuut ovat kiiltäväntahmeita. Keräsin aamupäivällä nokkosia vesiämpäriin. Päivän parin päästä siivilöin nokkosvettä suihkupulloon ja alan roiskia puita. Minttuteetä voisin kokeilla jo heti tänään, kun sen ei tarvi seistä. Onneksi nyt on ollut siedettävä ilma ulkona, niin näitä ikävämpiäkin puutarha-askareita on sikäli jaksanut tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti