Kirjoittamisesta

Olin muutama päivä sitten kirjoittanut tuollaisen otsikon. Miksiköhän...? Hämärästi muistelen, että se saattoi liittyä kahteenkin asiaan; ensinnäkin ajatuksiini päiväkirjan pitämisestä. Olen pidempään harmitellut sitä, että blogeilleni en ole kirjoittanut enää ollenkaan niin tiuhaan kuin tapasin silloin aikanaan blogeja aloittaessani. Sen sijaan naamakirjaan olen kirjoittanut lähes päivittäin jotain, ainakin lyhyesti. Se ei vain mielestäni korvaa päiväkirjaa monestakaan syystä: se on valikoitunutta matskua itsesensuurin/ toisten reagoinnin pelon takia, lyhyitä vihjailevia poimintoja, joista ei enää jälkeenpäin välttämättä muista yhtään, mitä tarkoittivat ja lisäksi aikaisempiin kirjoituksiin on hankala päästä käsiksi, ei pysty selaamaan niin kätevästi kuin vaikka. blogia. Mieleeni tuli kuitenkin, että olenhan minä jonnekin kirjoittanut rehellisesti, seikkaperäisesti ja säännöllisesti, vaikka blogit ovat olleetkin retuperällä. Nimittäin - kirjeet Millanille! Niitä olen olen suoltanut melkein joka viikko yhden. Niinpä kysäisinkin häneltä, josko hän lainaisi kirjeeni minulle joksikin aikaa, niin voisin käydä ne läpi ja kirjoittaa muistiin, jos niissä on sellaista, minkä haluan muistaa.

Toinen kirjoittamiseen liittyvä ajatus liittyy kyllä vahvasti tuohon päiväkirjan pitämiseen. Anoppini on ollut ahkera kirjoittamaan, ja hän on jopa painattanut jälkipolvilleen kirjoittamansa muistelmat lapsuudesta aikuisuuteen. Hän on kysynyt minultakin useampaan kertaan, joko minä olen alkanut kirjoittaa muistelmiani omia lapsiamme varten. Ehdotus on jäänyt kytemään haaveena. Omaelämäkerran matskuna voisi hyödyntää niin blogikirjoituksia kuin vuosikymmenien kirjeenvaihtoakin. Toki lapsuuden aika on tyystin omien muistikuvien ja sisarusten kanssa jaettujen muistojen varassa. Pidin lapsena jonkin verran päiväkirjaa, mutta olen ne ajat sitten hävittänyt. Eikä niissä lapsuusajan kirjauksissa paljoa informaatiota ollutkaan. Yksi lause tuolloin tällöin.

En tiedä, kiinnostaisiko lapsiamme jossain vaiheessa lukea minun lapsuudestani, mutta ainakin itseäni harmittaa se, kuinka vähän osasin omilta vanhemmiltani kysellä heidän muistoistaan silloin, kun he olisivat vielä kyenneet kertomaan. Ei siitä ainakaan vahinkoa luulisi olevan, jos sellaiseen kirjalliseen työhön ryhtyisi. Vaikkei kukaan välittäisikään lukea, niin tekstin työstäminen voisi olla sopiva haaste aivoille.