Palasimme muutaman päivän reissulta Kanttorilaan lauantaiyönä, tai oikeastaan aikaisin eilen aamulla. Neljältä pääsin petiin. Monia hienoja kokemuksia rikkaampana.
Lähdimme tiistaina, miehen synttäripäivänä, ajamaan seitsemisensataa kilsaa pohjoiseen. Alkumatkasta poikettiin jättämään kullekin lapselle kesäkurpitsa Kanttorilan tuliaisena ja tyhjällä asunnolla käytiin jättämässä sinne Millanilta saatu astianpesukone.
Ehdimme Muonioon hyvissä ajoin ennen hämärää - no eihän sitä juuri Lapissa tullutkaan. Jätimme marjastuskamppeet autolle valmiiksi aamua varten, niin oli vähemmän kannettavaa mökille (n. 10-15 minuutin kävely, riippuen kantamuksista ja suunnasta, ylä- vai alamäkeen). Asetuimme taloksi (petattiin ja vietiin ruokatavarat kellariin) ja ihailimme maisemia.
Mies bongasi kuukkelin ja laittoi tuohon kuistin vieressä olevan korkean pölkyn päälle vähän lefsan palasia, joita kaksi kuukkelia kävi vuorotellen napsimassa. Aloin kutsua pölkkyä seidaksi 😁.
Pääsimme näkemään myös kuikan, joka sukelteli lähellä rantaa, mutta lähti kiihdyttämään lentoon ennen kuin sain kameran valmiiksi. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kuikkaa luonnossa.
Marjastuskin onnistui, kahtena päivänä poimimme yhteensä noin 11 kg hillaa eli valokkia. Sientäkin löytyi kahteen ateriaan, erityisesti haperoa, mutta myös muutama syömäkelpoinen voitatti. Ennen sateita saimme jonkin verran myös mustikoita, joista osan söimme ja loput veimme paluumatkalla perjantaina tuliaisiksi mummulle.
Paluumatkalla poikkesimme myös katsomaan, millä mallilla tyttären ja vävyn hääjuhlajärjestelyt olivat ja josko meistä olisi apua. Pihaan oli jo juhlateltta pystytetty ja se oli koristeltu sisältä upeasti keskiaikateemaan sopivasti viireillä, lyhdyillä, verhoilla ja seinävaatteilla. Sen verran saimme olla avuksi, että kävimme keräämässä sylillisen pietaryrttiä kukka-asetelmia varten.
Alakuvassa näkyy tätini kutomia seinävaatteita, mutta pääasiassa tytär oli ripustanut teltan seinille viirien, pöytäliinojen ja tuoliverhoilun väreihin sointuen sinisiä ja ruskeita yksivärisiä verhoja.
Sitten asunnolle asentamaan astianpesukonetta (mies) ja siivoamaan kylppäriä (minä). Nukuimme ilmapatjalla ja lauantaina haimme esikoisen kyytiin ja sitten häihin, joita oli odotettu kaksi vuotta.
En ollut nähnyt morsiusparin hääpukuja, ja kun sitten näin heidät kirkon ovella, näky oli niin upea, että minulta pääsi itku. Molemmilla yllään vaaleanharmaata pellavaa, vihrein somistein. Tytär oli valinnut virreksi ihanan 510, joka sopi yllättävän hyvin häihin.
Varsinaisesta hääjuhlasta kerrottakoon vain sen verran, että sekä menu että ohjelma noudattivat niin ikään morsiusparin harrastusten mukaisesti keskiaikateemaa. Ohjelmatirehtöörinä toimi trubaduuri, joka tosin ehti vaihtaa luutun kitaraan ennen kuin tajusin kuvata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti