Syyslomamuisteloa

Lomaviikko hurahti nopeasti, vähempi kuitenkin loman merkeissä.
Perjantaina jatkoin kohopenkin kohotusta, mies auttoi. Minä kärräsin lehtien päälle naattien ja muiden kasvinosien lisäksi kompostorista tyhjäämääni höyryävää, haisevaa moskaa. Mies puolestaan kuskasi "hajusuojaksi" kosteaa turvetta, jota hän tyhjäsi pääoven alta. Hän nimittäin sai kuin saikin sementtiportaat lopultakin kokonaan irti seinästä ja pääsi irrottelemaan portaiden takana kastuneita seinälautoja, joiden takaa sitä kuttaa hän sitten kaivoi ulos useamman kärryllisen. Kuivemmasta turpeet hän lippasi muovisäkkeihin. Sitä voitaneen hyödyntää komposti- tms kuivikkeena myöhemmin. Turvepehkun peittelin sitten multakerroksella, jonka olin kaivanut ylös samalla paikalla olleesta vanhasta  kohopenkistä. Ehdin kylvää vielä porkkanaa ja sen sekaan valkosipulia pari riviä entiseen maissi-, kesäkurpitsa- ja härkäpapupenkkiin. Seuraavana aamuna oli maa kohmeessa ja vastatehty kohopenkki höyrysi lupaavasti kuin sontatunkio.
Lauantaille sattui poutapäivä, joten sain pestyä koneellisen hantuukeja ja liinavaatteita. Käsipelillä viruttelin sitten vielä likaisia työvaatteitani ja -hanskoja, ja nekin ehtivät kuivahtaa illaksi sen verran, että sain kerätä pyykit sisään yöksi. Työvaatteiden pesu meinasi sitä, että kuraisimmat urakat olin saanut tyydyttävästi päätökseen. Kasvimaan kunnostusta voin jatkaa myöhemmin, jos olosuhteet sallivat, kunhan olemme syöneet lehtikaali-, purjo- ja porkkanapenkit tyhjäksi. Viimeistään keväällä käännetään loput, kun palsternakatkin on nostettu siementäjiksi jätettyjä lukuunottamatta.

Lauantaina käväisimme iltapäivällä pikareissun Millanilla sekä uimahalli- ja ostosreissulla, jolta palattuamme vietimme loppuillan enimmäkseen omenapuiden alla. Talvilajikkeita kerättiin talteen kellariin sekä maasta että puista, tarkemmin sanottuna kahdesta puusta, koska se puu, joka viime syksynä kantoi ennätyssadon, piti tänä syksynä taukoa.
Kuvittelin herääväni pyhäaamuna aikaisin ja pirteänä yhden ylimääräisen tunnin ansiosta, mutta kyllä mies joutui minua herättelemään. Hyvin kuitenkin ehdimme kävellä piispanmessuun. Kirkon parkkipaikka oli tupaten täynnä, mutta kirkon sivulaivasta löytyi vielä hyvin tilaa istua, vaikkakin virsikirjat olivat ovisuusta loppuneet. Suntion apulainen kiikutti iloksemme lisäkirjoja, jotta päästiin mukaan veisaamaan. Kuorolla oli runsas ja hyvin harjoiteltu musiikkitarjonta. Iloitsin erityisesti vastausmusiikissa (Mun kotini Taivaassa ihana on) mukana olleesta sellosta.
Kaikki muukin hoitui mallikkaasti, oikein kirkkoherran näköisesti, sanoisin. Juhlallinen ja kaunis jumis, uusine alttarivaatteineen kaikkineen. Myös piispa Peura oli positiivinen tuttavuus, vaikkemme toki sen kummemmin tuttavuutta tehneetkään (mieheni on tosin ollut aiemmin piispan puheilla). Jaksoin kuunnella piispan ajankohtaisen ja seurakuntalaisia koskettavan saarnan paremmin kuin yleensä jaksan saarnoja kuunnella.
Sitten oli aika alkaa rustata itseämme reissunpäälle, takaisin kohti leipätyömaata. (Vaikka on kai kasvimaakin eräänlainen leipätyömaa.) Pakkaaminen kesti hyvän tovin, kun mies halusi tukkia kirjahyllyn osat auton sisään sen sijaan, että olisi tyytynyt peittelemään ne peräkärryyn sateelle alttiiksi. Mikä olikin varmaan viisainta, ajatellen, millaisessa tuulessa ja sateessa ajelimme kohti pohjoista, vaikka miehen vuoroin pakatessa ja vuoroin lastia purkaessa minua kieltämättä hermostutti viivästys. Mutta ihme ja kumma, mies sai mahtumaan focukseen kaikki osat, yläkaapit mukaan lukien. Ja muukin tavara mahtui, hyllyjen sisään.
Ennen lähtöä siirsin hapankaalin uuninpankolta kellarin rappusille viileään. Kukat piti muistaa kastella, että pärjäävät taas viikon. Tiskit sain kutakuinkin pestyä, mutta salin puolelle jäi aikamoinen sonka. No, eivätpä ne sotkut sieltä minnekään tällä välin katoa. 

"Työjärjestykseen"

Jos eilen olikin kylmä, tänään tuli pihalla välillä ihan hiki. Se johtui ehkä enempi ylipukeutumisesta, vaikka oli sääkin varmaan eilistä leudompi, koskapa iltapäivällä alkoi truiskia vettä. Sain tänään vedettyä muutaman viivan lisää työlistani päälle: loputkin omena-, kirsikka- ja luumupuiden rungot on nyt verkoilla suojattu talveksi, samoin pensasmustikat. Kärhöt ja John Cabot -ruusut peittelin havuilla, joita kaupunkikodista tuotiin kuorman päällä aika läjä (kahdesta vanhasta pihakuusesta riitti perennapeittoa myös niin naapurille kuin Millanillekin). Joutessani voisin raahata havuja myös porraspäähän, niin kuin ennen vanhaan.

Kovimman sadekuuron aikana hakkasin kaalisilppua sangossa perunanuijalla, niin että mehu tirisi. Hapankaalini maustoin valkosipulilla, kuinkas muuten. Sanko saa virua pari päivää uunin pankolla. Sopivasti ennen syysloman loppua sen saanee siirtää viileään jälkikäymään. 

Kaaliurakan jälkeen palasin vielä pihalle jatkamaan kohopenkin kohentamista. Punajuurista tyhjäämäni penkin arvelin tarvitsevan jo lisäravinteita, jotta voisin siinä ensi suvena kasvattaa vaikkapa kaalta. Niinpä kaivoin kuopan, jonka pohjalle kärräsin risuja (niitähän riittää), sitten haravoin omenapuiden, syreenin, pihlajan ja koivun alta muutaman kärryllisen lehtiä risujen päälle ja ehdin vielä nakella kasan päälle naatteja ja maa-artisokan varsia ennen kuin tuli liian hämärää. Huomenna jatkan kohopenkin rakentamista. Kyllähän noita pihatöitä mielelläni teen, mutta työhanskoista on jatkuva uupelo. Paras olisi, jos löytäisin ehjät kumisormikkaat villasormikkaiden  päälle. Tavis-työhanskat ovat saman tien märät ja multaiset. Porstuan lattialla on sanomalehden päällä   niitä kasa kuivumassa. Viimeisen session jälkeen piti vaihtaa jo kuivat housutkin, kalsareita myöten. 

Tänään nukuin yhdeksään asti, ja ehkä olisin nukkunut pitempäänkin, ellei mies olis herätellyt aamukahville. Täytyisi yrittää mennä ihmisten aikaan maata, jottei unirytmi loman aikana vallan menisi lekkeriksi.

Talviko tekee tuloaan

Tänään mulla on ollut enimmäkseen sisäpäivä, kuten eilenkin. Olin kirjoitellut työlistaa itselleni muistin tueksi, mitä kaikkea olisi hyvä ehtiä tehdä syysloman aikana sekä sisällä että ulkona. Toistaiseksi siitä en ole vetänyt yli kuin pari sisähommaa. En mä silti vallan jouten ole ollut. Olen kerran jos toisenkin eksynyt puuhailemaan jotain listan ulkopuolelta.
Eilen oli tuhruinen sää, joten en kauheasti työntynyt pihatöihin. Kollasin askartelulaatikoita ym.  haeskellen yhtä muovipurkkia sitä kuitenkin löytämättä. Teinpä kuitenkin samalla inventaariota, mitä kierrätyskamaa mistäkin tarvittaessa löydän.
Tänään etsitty purkki löytyi logiikkaa käyttämällä. Mehumaijan saimme yhteisvoimin täyteen siivottuja omenoita. Niiden pehmetessä pesin liotetut lasipurkin uuniin. Nyt omenasosepurkit ovat jäähtymässä ja esilämmitetyssä uunissa oli hyvä paistaa piirakkaa ja kasviskiusausta.
Sillä välin kun ruoka kypsyi uunissa, minäkin vihdoin hankkiuduin ulos. Mutta hyi olkoon kun siellä oli kylmä. Gladioluksen, freesian ja ruostekukan kuivahtaneet mukulat keräsin paperipusseihinm kunkin lajinsa mukaan. Mukulasellerit listin vesurilla, mutta kasvimaan kääntämiseen kaipailemani lapio olikin miehellä käytössä. Niinpä jatkoin vesuria heilutusta ja silppusin taas läjän kasvironttoja kompostiin.
Kylmyys enteilee talven olevan tulossa. Mitä vielä pitäisi välttämättä ehtiä ennen kuin maa jäätyy ja peittyy lumeen? Katsonpa listalta.

Informaatiokatko - ja mitä siitä seurasi

Edellisessä postauksessa taisin mainita, että minulla oli pouhuutin puhaltamassa kasvihuoneessa sillä välin kun olimme poissa. Tuota noin... Juu ei. Kun olimme viimeisen lomaa edeltävän  työpäiväni jälkeen ajelemassa kohti Kanttorilaa, vajaa tunti ennen perille pääsyä tuli jotenkin puheeksi kasvihuone. Niin, mies ehdotti, että ruvetaanko perillä katsomaan telkkaria ja minä siihen, että käyn ensin tsekkaamassa kasvihuoneen. Mies ihmetteli, että ei kai siellä enää mitään ole... Ja siitä totuus alkoi vähitellen selvitä. Olin toki aivan oikeassa, että kasvihuoneessa oli termostaatillinen sisätilanlämmitin. Mutta johto ei ollut seinässä. Mies oli ottanut sen irti, kun oli käyttänyt kiviporaansa portaiden särkemiseen. Jos hänen mielessään oli sitten käynytkin kasvihuoneen lämmitin, niin ei ainakaan se, että kasvihuoneessa olisi edelleen ollut lämmitettävää. Korkeintaan, että ei sellaista sähkölaitetta voi jättää yksikseen puhaltelemaan kahdeksi viikoksi. Kun taas minä olin  pitänyt itsestään selvänä, että lämmitin toimii, kuten ennenkin.
Loppumatka tuntui pitkältä. Kun olin ensin kiukunnut äänekkäästi aikani, istuin lopun aikaa hiljaa miettien vahinkojen laajuutta. Toivoskellen, että jotain olisi pelastunut. Ja yrittäen muistaa, olinko kantanut ananaskirsikat jo vintille talvisäilöön.
Pihaan päästyämme ja sisällä käytyäni otin taskulampun ja hipsin kasvihuoneeseen. Ovelta näin, että tuho oli kutakuinkin totaalinen. Luullakseni myös ymmärsin, miksi eräs tuttu käytti paleltuneista kasveistaan sanaa kärähtänyt. Tomaattien lehdet näyttivät auringonkuivattamilta. Aurinkokuivattuja tomaatteja, just joo. Löysin ilokseni ja ihmeekseni muutaman tomaatin, jotka olivat säilyneet paleltumatta, yksi niistä löytyi lattialta. Mies arvelikin, että kivilattia oli varastoinut lämpöä, joka suojasi lattialle tippunutta hedelmää. Suurin helpotukseni oli kuitenkin se, että vaikka olin unohtanut viedä kaikki kolme ananaskirsikkaa turvaan pakkaselta, niin yhdessä niistä näytti olevan vielä jäljellä terveitä lehtiä. Vieno toiveeni kuultiin. Jotain pelastui.
Kun sitten päivänvalossa menin uudestaan kasvihuoneeseen, löysin vielä jokusen raa'an tomaatin, jotka toin sisälle siinä toivossa, että kypsyisivät. Samoin löysin pari pientä kurkun alkua, jotka tuntuivat kiinteiltä. Kun olin katkonut ananaskirsikoista versoja lyhyemmiksi, päätin kantaa ne kaikki vinttiin, sillä lopuissa kahdessa olin näkevinäni myös elonmerkkejä.
Sitten aloin tyhjätä/siivota kasvihuonetta, rontot kottikärryyn ja kaikki paleltuneet tomaatit keräsin pesuvatiin, joka täyttyi puolilleen. Kompostorissa oli niille yllinkyllin tilaa. Kuva tomaateista jäi ottamatta, parempi niin.
Päivännäöllä ehdin siivota pihaa sieltä täältä, kukkaruukkujen tyhjennystä, gladioluksen mukulat ja joriininjuuret ylös maasta, vähän lehtien haravointia, niin että sain pari säkillistä kompostikuiviketta. Nostin viimein myös punajuuret ja mukulasellerit. Illemmalla tein sitten etikkapunajuuria. Loput punajuuret jätin kuistille kateharson alle, selleritkin peittelin harsolla yöksi.
Edelliskerralla olin käyttänyt vesuria ja puupölkkyä naattien ja muiden pitkien kasvinosien silppuamiseksi kompostointiin sopivaksi. Nyt en muistanut, minne olin vesurin jemmannut. Mies sen sitten löysi navetan seinältä naulasta, ja pääsin jatkamaan silppuamistakin hetkeksi.
Tänään olemme viettäneet lepopäivää. Kävelimme kirkkoon, mies leipoi omenapiirakkaa ja saimme yllätysvieraan, ja hetken olin taas puutarhassakin. Nostin jonkin verran palsternakkaa, niin että sain viemisiä vieraamme matkaan. Hän kun oli menossa talkoilemaan  Ryttylään. Kai talkooporukalle ruokaa tarvitaan, palsternakka on parhaita keittojuureksia minun mielestäni.

Syysloma häämöttää

Huomenna joudamme taas pidemmän tauon jälkeen Kanttorilaan, ja pidemmäksi aikaa, kun minulla alkaa syysloma. Viime viikonlopun olimme niin sanoakseni kiinni, kun minulla oli lauantaityöpäivä, emmekä olisi ehtineet tehdä kuin päivänreissun sunnuntaina. Niinpä teimmekin Kanttorilakäynnin sijaan vierailun pappilaan, pohjoiseen sukuloimaan.
Mutta ei se olisi viimeisiä kesäomenoita silti pelastanut, vaikka olisimme viikko sitten päässeetkin puutarhuroimaan. Edellisviikkoiset yöpakkaset lienevät tehneet lopuista puuhun jääneistä ompuista selvää. Alkuharmittelun jälkeen päätin ajatella, että Taivaan Isä antoi yöpakkasen helpottamaan omenasouviani.
Jänskättää nähdä, mitä muuten puutarhaan ja kasvihuoneeseen kuuluu. Jätin kasvihuoneeseen "pouhuuttimen", joka lienee puhaltanut lämpöä aina kun lämpötila laski nollaan. Tuskin kastelun puutteestakaan kovin suurta vahinkoa on koitunut ainakaan tomaateille, joista suurin osa lehdistä on jo ruosittu pois, kypsymistä varjostamasta.
Ei mutta en nyt jouda kauempaa kirjoitella, tarttee saada huushollia reirattua sen verran, jotta tohtii jättää. Ikävä palata, jos tiskit, kompostisanko tai kuivumaan päässyt hajulukko lemuaa. Jospa loman aikana joutaisi edes hydet kuulumiset väsätä.

"Ei jalka jakaannu"

Viikonloppu vierähti tutuissa askareissa Kanttorilan kulmilla, mies yhdellä kulmalla (= portaiden hajotuksessa) ja minä toisella (= pihan eteläpuolella, enimmäkseen omenatarhassa).
Lauantain mittaan ennätin sanoa ääneen itselleni useaan otteeseen: "Mä en jaksa enää poimia omenoita!" Mutta yhä uudelleen palasin puiden alle pahvilootiin tyhjäämieni ämpäreiden kanssa. Siinä muistui mieleeni myös tuo otsikkoon lainaamani äitini sanonta, jota hän käytti, jos jotain oli maassa (mustikoita tai muuta poimittavaa) tai lattialla (leluja tai muita rojuja) niin paljon, ettei tiennyt mihin astua. Alkuun piti minunkin varoa askeleitani, etten olisi tallannut eli porkannut omenoita, etenkin kun kuljin saappaissa.
Loppuillasta tuli mies jatkamaan urakkaani, kun minun piti ryhtyä säilömään perjantai-iltana poiskeräämiäni avomaankurkkuja, joita niitäkin sentään kaksi sangollista kertyi. Ei olisi kannattanut jättää säilöntäpuuhaa niin myöhäiseen iltaan, mutta kun pihalla teki mieli hommailla niin kauan kuin päivänvaloa piisasi. Toki välillä sateli, niin että useampi työvaatekerta kuraantui, Jos ei ompunkeruussa niinkään, niin kompostorin tyhjäyksessä ja kurkkumaan siivoamisessa kylvökuntoon. Koristekurpitsan rontot pienistin samalla kuin kurkkujenkin, käyttämällä apuna hakkuupölkkyä ja vesuria. Konsti löytyi puutarhalehdestä, jossa permakultuuriin perehtynyt mies pyrki välttämään kaikkea konevoimaa puutarhaviljelyssään. Vesuria heilutellessakin rapa roiskui, naamalle asti.
Sunnuntaina kirkon jälkeen jatkoin kurkkusäilöntää vielä parin purkillisen verran, kun en ollut varannutkaan heti alkuun tarpeeksi purkkeja. Silti osa kurkuista jäi yli, syötäviksi tuoreina leivän päällä ja salaatissa. Muutama testimaistelu osoitti, että isoimpien ei ainakaan pitäisi olla liian karvaita siltään nautittaviksi. Ennen lähtöämme arkeen ja kaupunkiin siirsin muratin ja pelakuut sisälle ja otin talteen pari maissintähkää, joissa saattaa olla jotain syötävääkin. Olin kerännyt koristekurpitsoiden lisäksi muutakin erimuotoista ja -väristä syksyn satoa kuvistunnin asetelmaa varten.
Olin aika naatti (osuva sana!) saavuttuamme kaupunkikotiin, mutta laitoin silti kellon herättämään varttia vaille kuusi - kolme varttia normaalia aikaisemmin - noustakseni katsomaan, näkyykö kuunpimennys. Kannatti herätä, täällä oli tähtikirkas taivas sihen aikaan, mutta seitsemältä oli jo pilviverho kuun edessä.
Tänään ekaluokkalaiset värittivät syksyn satoa vahavärein. Lupasin ahkerille taiteilijoille omenoita maistiaisiksi. Madonsyömien varalta leikkasin omenat lohkoiksi ja poistin siemenkodat, Lohkot tekivät hyivn kauppansa. Muistui mieleeni Peppi Pitkätossu ja hänen tarinansa ihmeellisestä koulussa, jossa syötiin vain karkkia kaiket päivät, ja opettajan tehtävä oli tietenkin kääriä karkit esiin papereistaan.

Sadetta paossa - kylvömuistiinpanoja

Tulin sadekuuroa pakoon sisälle. Olin aikeissa haravoida vähän lehtiä kasaan saadakseni niitä kuivina säkkiin kompostisangon kuiviketarpeiksi talvea varten. No, pienen nokon lehtiä ehdin piilottaa kottikärryn alle sateensuojaan.
Pakollisen sisätauon ajattelin käyttää muutaman muistiinpanon kirjoittamiseen. Tuossa kun pihalla pasteerailin aamupäivällä, niin piti oikein lähempää pyllistää kurkkimaan, mitä olinkaan kylvänyt talon päätyyn piilottamiini kukkapurkkeihin. Onneksi kirjoittamastani lapusta erotti vielä nimen "alppikärhö". Tuskin keväällä enää on teksti näkyvissä ja tuskin silloin enää olisin muistanut, ellen tänne tai puutarhakansiooni kirjoita ylös.
Samaan päätyyn, jossa tänä kesänä on kasvanut kosmoskukkaa ja ruiskaunokkia, olen aikaisemmin upottanut pari muutakin lajia kylvettynä muoviruukkuihin; nimittäin harjaneilikkaa ja maariankelloa. Ne ovat jo nousseet pintaan ja niistä toki erottaa, mitä ovat.
Tänään voisin kyllä kylvää palsternakkaa tämänkesäisen avomaankurkun tilalle. Keräsin nimittäin eilen kurkut pois ja ruosin jo rontotkin irti. Pitäisi vielä raijata rontot ja muutama mätä kurkku kompostiin kohopenkin päältä, jotta voi siihen kylvää pari riviä. Testasin jo kaupunkikodin puutarhassa siementen itävyyttä. Keräsin palsternakan siementä viime syksynä aika roveesti, hoksaamatta että niiden itävyys säilyy vain vuoden verran, toisin kuin melkein kaikkien muiden siementen. Mutta kyllä ne näköjään vielä tänä syksynä itävät.
Avomaankurkkua tuli pari sangollista, noin kymmenen kiloa.Varmaan vain puolet viimesyksyisestä sadosta, mutta on siinäkin syömistä, kunhan nyt ensin saan ne säilöttyä.
Kamarin lattialla on levällään sanomalehtiä, joiden päällä on kuivumassa jos jonkin sortin kukansiemeniä, enimmäkseen leijonankitaa ja samettikukkaa, mutta kokeilen myös vaaleanpunaisen kellopeipin siemenkotia kuivatella, josko niistä irtoaisi kypsiä siemeniä.

Mies toi rautakaupasta uuden ulko-oven pääoviaukkoa varten. Toistaiseksi sementtiportaiden purkukin on vielä kesken. Eivät ne ihan vähällä hajoa.