Sadepäivinä muistelen usein Peppi Pitkätossua. Häntä pidettiin jotenkin höpsönä, kun hän kasteli kasvimaataan sateella. Ei lainkaan hullumpaa mielestäni. Kun hiljainen sade on kastellut maan pinnan, sen luulisi imevän vettä paremmin. Joka tapauksessa päivän mittaan olen kanniskellut vettä kasvihuoneen lisäksi niin perennapenkkeihin kuin kasvimaalle ja pienoiselle perunamaallenikin. Siinä puuhassa bongasin ihastuttavan unikon. En tiennyt niitä tuon värisiä olevankaan. Valitettavasti kännykamera ei taaskaan onnistunut vangitsemaan oikeaa väriä.
Kanttorilan puutarhassa -blogi saa tässä tavallaan jatkoa, vaikkakin kirjoittaja on vaihtunut Kanttorilan isäntäväen vaihduttua. Toivon, että puutarha säilyisi edes lähimainkaan yhtä kukoistavana kuin Millanin hoidossa. Turha toivoa kuitenkaan samaa tälle blogille.
Omenatarha
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Kaunotar ilmestyi sateeseen
Viime yönä oli viimein alkanut sade, joka jatkuu edelleen. Olen hartaasti odottanut automaattikastelua tälle hiekkaiselle mäellemme. Ennen kuin olin syönyt aamupalaa taikka edes pukenut (kumppareita ja yöpuvun päälle vetäisemääni tuulitakkia lukuunottamatta), kun jo painelin kantelemaan rännien alta vesisoikoista sangoittain sadevettä roskasäiliöön. Siis, me emme tarvitse reilun parinsadan litran vetoista roskistamme jätettä varten vielä pitkään aikaan, kesällä se joutaa palvella vesisäiliönä. Yhden kerran se on ehtinyt jo täyttyä ja tyhjentyä tänä kesänä.
Sadepäivinä muistelen usein Peppi Pitkätossua. Häntä pidettiin jotenkin höpsönä, kun hän kasteli kasvimaataan sateella. Ei lainkaan hullumpaa mielestäni. Kun hiljainen sade on kastellut maan pinnan, sen luulisi imevän vettä paremmin. Joka tapauksessa päivän mittaan olen kanniskellut vettä kasvihuoneen lisäksi niin perennapenkkeihin kuin kasvimaalle ja pienoiselle perunamaallenikin. Siinä puuhassa bongasin ihastuttavan unikon. En tiennyt niitä tuon värisiä olevankaan. Valitettavasti kännykamera ei taaskaan onnistunut vangitsemaan oikeaa väriä.
Sadepäivinä muistelen usein Peppi Pitkätossua. Häntä pidettiin jotenkin höpsönä, kun hän kasteli kasvimaataan sateella. Ei lainkaan hullumpaa mielestäni. Kun hiljainen sade on kastellut maan pinnan, sen luulisi imevän vettä paremmin. Joka tapauksessa päivän mittaan olen kanniskellut vettä kasvihuoneen lisäksi niin perennapenkkeihin kuin kasvimaalle ja pienoiselle perunamaallenikin. Siinä puuhassa bongasin ihastuttavan unikon. En tiennyt niitä tuon värisiä olevankaan. Valitettavasti kännykamera ei taaskaan onnistunut vangitsemaan oikeaa väriä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On näköjään unikoiden aika. Porilainen blogiystäväni muistutti siitä, että täällä unikkoja on kutsuttu valmuiksi. Tunnetkohan sinä sen sanan?
VastaaPoistaKaunis on tuo valmu-unikkosi.
Mielenkiintoista, enpä ollut ennen kuullut valmu-nimitystä unikolle. Unikko ei oikestaan lainkaan kuulunut lapsuuden kukkamaisemaan. Meillä oli lapsuuden kotipihassa perennoina helmililjaa, kiinanpionia ja päivänliljaa. Lisäksi äiti kasvatti mm. orvokin, lobelian, petunian, leijonankidan ja päivikin taimia.
VastaaPoista