Puhdetöitä

Oikeutan television ääressä sohvaperunana virumisen sillä että teen samalla jotain soveliasta käsityötä. Viimeisin aluevaltaukseni on niinkin radikaali projekti kuin - sukankudin. Nooo, ei minkä tahansa sukan. Olen vuosia haaveillut, että löytäisin jostain ohjeen tai saisin joltain taitajalta neuvoja, miten äitini suosima reikäneulemallisukka tehdään. Toki välillä kävi mielessä, että yrittäisin selvittää sen äidin tekemän sukan avulla. Nyt vihdoin otin sen asiaksi ja yllätyksekseni totesin, että arvoitus selvisi helposti. Lisäksi sisko laittoi linkin ns. tiimalasikantapäästä, jollaisia äitimme tapasi tehdä. Neuloin itselleni kaksi paria neulemekkohini sopivilla sävyillä ja tähteille on jäänyt vielä toiset tummanpunaiset, yhdet vaaleammanpunertavat, yhdet vaaleansiniset ja yhdet ruskeahkonharmaat. Kunhan  tytär valitsee niistä oman värinsä, niin lopuista yksi pari joutaa ensi viikonlopun vuosikokoukseen arpajaisvoitoksi. Ja miniäntekeleelle yhdet joululahjaksi. Viimeinenkin pari varmasti paikkansa löytää. Jonkun jaloista. Viimeinen pari siinä mielessä, että nyt minun varastoistani loppui sukkalanka.

Seuraava projekti - puhdetyö - on matonkuteiden leikkuu. Kuorokaverini aikoo ryhtyä kutomaan mattoja ja kyseli kuteita, kun satuin mainitsemaan facebookissa, että siivosin vaatekaapista pois matonkuteita. Hienoa, että tavara liikkuu. "Aika tavaran kaupittoo", kuinka monta kertaa se onkaan jo osoittautunut tosi viisaudeksi.

On minulla ollut yksi sellainenkin keskeneräinen projekti, jota ei ole voinut tehdä sohvalla istuen. Senköhän takia se olikin jäänyt niin pitkäksi aikaa kesken. Ei varmaankaan, oli vain niin työlääntuntuinen, vaikka helppo olikin, melkein pelkkää leikkaamista ja liimaamista.

Sain aikanaan puoluetoverilta teko-ohjeet ompelurasiaan, jonka mallin kuulemma merimiehet ovat tuoneet jostain, muistaakseni Kiinasta. Rasian ulkoseinät minulla oli varmaan parin vuoden verran tehtynä, ja loput pahviosatkin leikattuna ennen kuin ystävänpäivänä viimein tartuin toimeen ja tein rasian valmiiksi. En kuitenkaan kommelluksitta. Yhden voimapahvinpalan onnistuin hukkaamaan - kahteen kertaan - niin tyystin, että jouduin lopulta leikkaamaan mattoveitsellä uuden. Sitten liimasin sisärasian ulkoseinäkankaan väärin, ilman alataittoreunaa, joten jouduin repimään alaliimookset auki. Onneksi se sujui ilman kankaan repeämistä. Lopuksi vielä hukkasin valmiin kannen. Kauan haeskelimme sitä yhdessä miehen kanssa, kunnes omia ajatuksiani ja jälkiäni seuraten löysin sen vessasta. Olin näet hakenut sieltä pyykkipoikia puristamaan reunaan liimattua satiininauhaa kiinni. Mutta kansi jäi pesukoneen päälle, kun jäin hommailemaan muutakin veskiin...

Siinä kuitenkin valmis ompelurasia komeilee venäläisjoutsenten välissä, allaan pitsiliina, jonka olin unohtanut vuosia sitten nyplänneeni ja kauniisti suojaan käärineeni.