Taimenvaihtotaloutta

Kun olin saanut omat taimitilaukseni maahan, niin seuraavana päivänä, siis eilen, kiikutettiin Millanille hänen tilauksensa. Ja samalla joukko muutakin istutettavaa. Millan oli sanonut minulle, että kaikkea saa tuoda (siis Kanttorilan perennojen jakotaimia), koska hänellä on tilaa ja tarvetta saada kasvillisuutta erinäisiin kohtiin. Niinpä sitten parsaistutuksen jälkeen kuljin perennapenkiltä toiselle mukanani erikokoisia lapioita ja purkkeja sekä aiemmin kirjoittamani lista, mitä perennoja mistäkin penkistä joudun joka tapauksessa karsimaan. Kasvit levittäytyvät ja kylväytyvät oman mielensä mukaan, eivät välttämättä vain sinne, minne puutarhuri toivoisi. Mutta se on osa perennojen viehätystä ja helpottaa kovasti niiden jakamista ystävien kesken.
En vielä saanut käytyä läpi koko listaa, purkit loppuivat. Ja antaa Millanin nyt istutella tuo ensimmäinen erä rauhassa. Eivät nämä istutusolosuhteet kuitenkaan vielä hetkeen huonone. Leikkailin maitopurkeista nimikylttejä, joihin merkkasin perennoiden nimiä: illakko, soikkoratamo, keltakaunokki, oranssikeltano, kultatyräkki, tähtiputki, kanadanpiisku, ripsialpi... Ja irrotinpa tuppaan viheliäistä ranta-alpia ja yhtä viheliäistä peurankelloakin. Kun kerta Millan oli päästänyt suustaan, että kaikkea saa tuoda... En silti yllättynyt, vaikka hänen naamansa vähän venähtikin niiden kohdalla. No, aikoi etsiä niille paikan, missä leviäminen ei haittaa. Hänen on ainakin yhtä vaikea heittää eläviä taimia menemään kuin minunkin.


Loppuun vielä kuva. Tässäkin on yksi toteutuneista puutarhahaaveistani: kukoistava helmililja eli -hyasintti. Ei siitä ole montakaan vuotta, no se oli toukokuussa 2013, kun olimme veljentytön rippijuhlissa ja ihailin veljen helmihyasinttipenkkiä vähältä kateellisena. Helmihyasintti kuului jo äitimme perennapenkkiin ensimmäisinä keväänkukkijoina, ja olen siitä siis lapsesta asti tykännyt. Kaupunkikodin pihassakin sitä jonkin verran on, mutta kasvu on ollut vaatimatonta.