Harvinainen tilaisuus täytyy käyttää hyväksi. Useinkaan ei bloggauksen päivämääräksi saa 29.2. Pitäisikin muistaa vilkaista, olenko vuodesta 2008 alkaen kirjoittanut jollekin blogille karkauspäivänä.
Täällä on menossa talvilomaviikko (vapaus nro 1), aloitimme lomanvieton mutkalla pohjoisessa. Kaupunkikoti oli tallella ja ehjä, mutta isosti oli lumitöitä. Mies oli perjantaina tehnyt lumityöt Kanttorilassa ensin kahteen kertaan, ja yön hämärissä sitten vielä kotikadun varrella. Minä avittelin lumilapiolla hakkaamalla jäätynyttä auravallia, jotta mies sai kolata autolle reitin katoksen alle. Lauantaina käytin hyväksi kiertoilmauunia, jota minulla ei Kanttorilassa ole. Kakkupohjan tekoa varten olin kuskannut vatkaimen mukanani (paha kyllä, nyt kun toin vatkaimen takaisin, niin unohdin kuin unohdinkin vispilät matkasta...) Illalla kävimme hakemassa pizzeriasta eväät sunnuntairetkelle ja menimme sitten kirkkoon, joka oli täynnä lähiseudun nuorisoa - gospeltapahtuman päätösmessu. Hilpeää ja eloisaa touhua.
Sunnuntaina lähdimme kuopus ja esikoinen mukanamme kohti mummolaa, meno- ja paluumatkoilla treffasimme molemmat muut lapsemme, jotka eivät tällä kertaa pystyneet lähtemään mukaamme. Perillä vietettiin esikoisen synttäriä - pari viikkoa etuajassa - yhdessä mummon ja esikoisen kummien ja sedän kanssa. Mummon "kavaljeeri" pesi naamani mennen tullen, samalla puhdistuivat sieraimetkin.
Taas matkamme oli antoisa ja se varjeltiin perille asti. Tänään kotimatkalla oli vielä lisää mukavia kohtaamisia, kun poikkesimme koululla. Sijaiseni oli kertonut oppilaille, että olen tulossa, ja he olivat tehneet minulle kortteja ja lisäksi yksi pojista oli kirjoittanut tarinan, jonka antoi mukaani.
Kanttorilassakin oli kaikki hyvin (= pikkutaimet olivat elossa), mitä nyt lunta oli ehtinyt tulla vielä lisää tännekin.
Palatakseni otsikkoon: sillä aikaa kun lauantaina leivoin, naispiirillä oli vuosikokous ja sen jälkeen johtokunnan järjestäytymiskokous. Nyt se on sitten virallista. Olen vihdoin vapaa sihteerin hommista! (Vapaus nro 2)
Mutta yllättäen lauantaina koin vielä kolmannenkin (nro 3) vapautumisen. Treffasin naapurin rouvan, jonka kanssa olemme lauleskelleet samassa naisporukassa vuosikausia (-kymmeniä?) Sattuneesta syystä ko.lauluporukkamme ei ole palvellut juuri missään srk:n tilaisuuksissa näiden vajaan kahden vuoden aikana, jotka olen asunut varsin kiinteästi Kanttorilassa. Nyt sitten kuulin laulutoverilta, että heillä on muutamista kuorolaisista koottu lauluryhmä, joka palvelee parin viikon päästä Uusheräyksen kevätseuroissa. Tämä oli hyvä uutinen. Koin, ettei minun tarvitse tuntea yhtään syyllisyyttä siitä, ettei Jedidot ole ollut horviin käytettävissä. Ei seurakunnan musiikkielämäkään yhtä naista kaipaa.
Hyvää lomaa minulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti