Eilen katselin keittiön ikkunasta kuistille ja ihmettelin, millä asioilla harakat siellä oikein kulkivat. Heräsi epäilys, joka osoittautuikin oikeaksi. Olin keittiön takakomeroa siivotessani tyhjännyt hautakynttilöidenjämät mustaan muovikaukaloon. Sitten olin vienyt kaukalon sekä sytykeruusuihin talin lisäksi tarvitsemani munakennot kuistilla olevaan muovikasvihuoneeseen. Vaan sielläpä kuumuudessa kynttiläntalit olivat sulaneet yhdeksi isoksi klöntiksi. Nostin kaukalon kuistin lattialle jäähylle, ja sinne se minulta autuaasti unohtuikin siihen asti kunnes harakat sen löysivät. Koska en ole ihan vakuuttunut, että hautakynttilöiden tali olisi terveellistä edes rautavatsaisille varislinnuille, niin siirsin taliloodan porstuaan. Vielä tänäänkin harakoita on käynyt kuistilla kuikuilemassa, mihin katosi aamupalabuffet. Aloin mielessäni kutsua harakkaveijaria Tali-Ihantalaksi.
Kyllä lintuystävät ahkerasti vierailevat kasvimaallakin. Viime kesänä ne kävivät nokkimassa mm. parsojen versoja. Tuskin parsani sen takia kuitenkaan menehtyivät. Kun parsapenkistä ei alkanut vielä alkukesälläkään nousta mitään, kaivelin parsajuurakoita ylös yksi kerrallaan. Ainoastaan yhdessä näytti olevan elämänhenkäys. Jätin sen maahan, merkkasin paikan ja jäin odottamaan. Eilen löysin vihdoinkin hentoisen verson. Hain saman tien sen suojaksi palan kateharsoa, jonka tuin verson yläpuolelle kepin avulla ja jonka ankkuroin aloilleen pikkupainoilla. Tänään oli vuorossa kirsikan suojaus. Suklaakirsikat alkavat jo punehtua, joten kiikutin suojaksi myyräverkon, jonka päälle ratustelin rastasverkon. Näitä matalia kirsikkapuita samoin kuin myöhemmin syksyllä tyrnejä pystyy vielä linnuilta suojaamaan muutaman vuoden. Voisin ehdottaa siipiveikoille, että jos vain jättäisivät tyrnit sekä mansi-, musti- ja kirsikat rauhaan, niin saisivat kernaasti syödä vaikka kaikki kaupunkikodin pihan punaherukat, joita näyttäisi olevan tulossa reilusti yli oman tarpeen (tarve on kutakuinkin nolla, kun ei ole enää isää, jolle mehuja keittelisi).
Ohhoh, taas sadekuuro. Jo aamun ensimmäinen piiskasi päivänsinikukinnot riekaleiksi ennen kuin mies ennätti kamerakierrokselle. Mutta joitakin mukavia otoksia hän silti ennätti ottaa - samalla kun kävi napsimassa nissanista mnyyntikuvia.
Millanilta saamani ahkeraliisan ihana väri ei välity näköjään hyvälläkään kameralla. Samassa amppelissa on siskon antamista siemenistä kasvattamaani keijunmekkoa, Jota on aika monessa muussakin amppelissani.
... kuten riihen nurkalla
Lamopeikonkellot ovat kasvaneet tänä kesänä ihmeen pitkävartisiksi, mitä ihmeteltiin Millanin kanssa, kun hän kävi pihassamme maanantaina. Luultavasti nämä alkukesän runsaat sateet ovat sitä venyttäneet, kuten aika monia muitakin lajeja. Kurjenkellokin on het metrinen. Siitä ei ole kuvaa, kun ei se vielä kuki.
Millan on istuttanut Kanttorilaan useita eri pionilajikkeita. Eilen avautui navetan päädyssä kasvava jättimäinen kukka. Aikaisemmin on kukkinut pari lajiketta ja pari on vielä nupullaan. Nyt pidetään hullua jännityksessä, onko toinen niistä Bowl of Beauty. Yhdessä perennapenkissä on nimittäin kaksi pionia vierekkäin, ja toinen niistä jo kukki. Oletin sen olevan tuo mainittu kauneuden malja, ja ihmettelin kovasti, kun kukinto ei ollutkaan yhtään niin upea kuin viime kesänä. Mutta nyt en ole enää varma, missä järjestyksessä nuo pionit rivissään seisovat. Toivottavasti erehdyin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti