...että miten onnistuu postaus "aipärillä". Palattuani vanhaan työhöni sain takaisin työtabletin, jonka käyttöä viime syksynä en paljoa ehtinyt opetella, ja senkin vähän ehdin autuaasti unohtaa. Ehdin jo pitkään olla siinä uskossa, etten pysty käyttämään tablettia muualla kuin koululla paitsi kameran osalta, kun kotona tuli aina vain näkyviin teksti "sivua ei voida avata, koska laite ei ole yhteydessä internetiin. Mutta äsken ennen lähtöä kohti Kanttorilaa mies neuvoi, miten asetusten kautta pääsen luomaan yhteyden.
Viikko sitten roudasimme Kanttorilasta monen sortin syötävää; perunoita, salaattia, porkkanoita, persiljaa, palsternakkaa, tomaatteja ja pari kurkkua. Niin ja omenoita. Ja silpoydinherneen palkoja, jotka vasta eilen löysin kassinpohjalta, jonne ne olin unohtanut. Onneksi ne olivat säilyneet syötävinä, ja nautinkin ne osana iltapalaa. Muillekin tuliaisille kävi vähän samoin. Olin kai kuvitellut, että jotain satoa saisimme vietyä lapsillekin ja että ehdin ja jaksan jalostaa pikkuporkkanat vaikka raasteeksi pakastimeen. En jaksanut enkä ehtinyt. Ennen kuin tuossa lähdön tuoksinassa, kun pesin salaatit ja siivosin syömäkelpoiset lehdet mukaamme, loput kompostoriin ja valikoin porkkanoiden seasta pienimmät, joille tein saman homman.
Kesäkurpitsoita veimme jo edellisellä kerralla pahvilaatikollisen. Männäviikolla sain vihdoin äntihin yhden niistä pilkkoa kakkuvärkeiksi pakastimeen. Onneksi ne paksukuorisina ovat hyvin säilyviä, niin ei niiden kanssa ole hengen hätää.
Nyt taas jänskättää, onko kylmä päässyt tekemään tuhojaan. Kanttorilasta n. 40 km:n päässä oli mitattu viikolla yhtenä yönä alin lämpötila koko Suomessa. Vajaan tunnin päästä meidän pitäisi oleman Kanttorilan kulmilla. Kumpihan meistä leikkaa nurmen? Viikko sitten oli koko ajan niin märkää, ettei mies päässyt alkua pidemmälle. Nyt kun näyttäisi sää suosivan, miesparka on flunssan kourissa. Ja minä en kyllä omin voimin vasurilla saa konetta pärähtämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti