Yksi täysi kouluviikko on ihan pian takana. Huomenna työpäivän jälkeen kamppeet kasaan ja kohti Kanttorilaa. Nyt on ollut kyllä sikäli poikkeuksellisen huoleton mieli sen suhteen, miten Kanttorilan kasvit pärjäävät. Meillä on nimittäin tämän elokuun ajan siellä sukulaismies kotimiehenä asumassa viikot, ja hän kulkee sieltä päin töissä, kunnes hänelle vapautuu vuokra-asunto syyskuussa lähempää työpaikkaa. Syyskuussa ei sitten enää kastelumurheita liene, ja hallan varallekin olen jo siinä vaiheessa viritellyt kateharsot punajuurten, kesäkurpitsan ja avomaankurkkujen päälle.
Viime viikonloppu Kanttorilassa jäi lyhyeksi, koska lauantain olimme kökässä siskoni luona, toiset sisarukset olivat olleet maalaamassa lapsuudenkotimme jo sitä edellisenäkin viikonloppuna, mutta meillekin riitti vielä töitä ja kiirutta. Tänä viikonloppuna riittänee siis askarta. Ajattelin, että ainakin aloittaisin maustekurkkujen säilömisen, koska kurkkupenkissä oli jo viikko sitten 3-4 isoa kurkkua. Rusopäivänliljamättään olen meinannut jo jonkin aikaa nostaa ylös ja perata vuohenkelloa pois sen juurakoista.
Millanin luona käynemme pitkästä aikaa. Hän on yrittänyt olla urhea, vaikka jäi taas yhtäkkiä yksin, eikä pelkästään sen takia, että me lähdimme taas kesäloman jälkeen pohjoiseen asumaan, vaan myös koska hänen ystävänsä, naapurin seitsenkymppinen rouva kuoli samoihin aikoihin kuin lomani oli lopussa. Shkökuntokin kuulemma on nyt äärimmäisen kehno.
Tässä lyhyesti pitkästä aikaa, nyt nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti