Poimin mansikat maanantaina tälle kesää viimeisen kerran, lukuunottamatta kuukausi- ja ahomansikkaa. Olin itselleni vihainen, kun en ollut käynyt mansikkamaalla sitten keskiviikon, jolloin poimin esikoiselle tuliaismarjat. Paljon oli poimimisten välissä ehtinyt vanheta, kuivua, mädäntyä tai homehtua. Äiti ei olisi milloinkaan sallinut sellaista tapahtuvan. Hän huolehti, että sesongin aikana mansikkamaa kollattiin jopa kerran päivässä, ja vain täysin kypsät noukittiin.
Poimiessani otin saman tien rastasverkonkin pois mansikkamaan päältä ja päätin, että seuraavana päivänä vielä perkaan maan, jotta voin sen sitten syyslannoittaa.
Niin tapahtui. Ihan lanttalauree en vielä kitkenyt mäkimeiramia pois, sillä säästelen tuppaita istutuksiin. Olen ajatellut istuttaa hajukasveja, ruohosipulia ja mäkimeiramia, kasvimaan laitaan etanoita hämäämään. Mutta näillä helteillä ei puhettakaan istuttamisesta. Odotellaan märempiä olosuhteita ja viileämpää säätä. Sitä ruohosipulia kuitenkin jo perkasin mansikoiden välistä useamman mättään purkkeihin odottamaan uutta kasvupaikkaa. Sipulikasvit kestävät odotella sipulinsa turvin.
Nostin mansikkamaasta myös jo yhden piparjuuren ja istutin sen syvään ruukkuun Millania varten. Vielä jäi sitäkin ainakin yksi rontto, jos vaikka tuo ruukkuistutukseni ei kestä loppukesään asti. Millan yrittää kokeilla istuttaa piparjuurta johonkin parempaan paikkaan, kun edellinen hänelle viemäni juurakko oli menehtynyt.
Puutarhurin yllytyksestä annoin mansikkamaalle syyslannoituksen lisäksi vielä typpiannoksenkin. Muutamasta kohtaa mansikkatuppaita oli kadonnut, oletettavasti juurikin mäkimeiramin tukahduttamana. Ruukutin pari pistokasta katveeseen odottamaan niin ikään soveliaampia istutussäitä, jotta voin paikata aukkokohtia.
Perkaaminen ei ollut ihan yksinkertaista kaikin paikoin, kun välillä tarvittiin jykevät oksasakset ja lapio. Luumu on jo pari kesää sitten lykännyt versoa parin metrin päähän pensasmustikoiden ja mansikkamaan väliin. Nyt vihdoin versot saivat kyytiä ja näköala parani.
Yhytin tänään harakan mansikkamaalla penkomassa. Kun se sitten minua lähti karkuun, koetin huikkia perään, että saa siellä nyt tonkia, kun verkko on poissa. Nyt en ole kirsikalle (Latvian matala) vaivootellut rastasverkkoa. Puu alkaa olla siihen liian laaja. Sitä paitsi tänä kesänä siihen ei tullut sen vertaa luumarjoja, jotta niitä olisi kannattanut suojata. Harakka kävi napsimassa ne muutamat sitä mukaa kuin alkoivat punoittaa. Mansikkamaa sen sijaan kannatti suojata, kauniita marjoja tuli yllättävän runsaasti ajoittaisesta kuivuudesta huolimatta. En kuitenkaan taaskaan pakastanut yhtään. Kun tänään ajoimme käymään Millanilla, huomasin matkanvarren mansikkatilankin jo laittaneen rastin mansikkakylttinsä päälle. Heilläkin varmaan jo sato ehtyi.
Ei kuvaa revitystä mansikkamaasta. Sen sijaan vielä yksi leppäkerttukuva. Yli seitsemän pistepirkkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti