Tuottelias ja työteliäs päivä

Olimme miehen kanssa aamusta asti reippaita ja ripeitä; ryhdyimme siivoamaan. Minua siihen prissasi tieto, että iltapäivällä oli luvassa tulla huoltomies tutkimaan vesi-ilmalämpöpumpun käyntivian syytä. Taannoinen siivoukseni edellisten - puolivillaisten - huoltomiesten käynnin edellä oli ehtinyt jo kadota jonnekin. Miestä ehkä ajoi epätoivoiseen tekoon korkeat verensokerit. Ei pelkästään, vaan sääennusteen pelottelu sateiden, jopa lumisateiden mahdollisuudesta pani meidät hyödyntämään ehkä viimeistä mahdollista mattojen tuuletuspäivää tänä syksynä, tai ainakin tällä syyslomalla. 

Ehdin vielä tiskatakin ennen kuin iltapäivä oli niin pitkällä, että huoltomies saapui oppipoikansa kera. Kiitos ja ylistys, toimintahäiriö johtui vain kylmäaineen vajauksesta eikä sittenkään kompressorista. Miesten rassatessa ulkoista yksikköä minä ehdin kylvää lisää valkosipuleita ja suojata muutaman hedelmäpuun talveksi jyrsijöiltä. Suojaverkko loppui kesken, pitäisi varmaan käydä rautakaupassa huomenna. Sain Millanilta jotain uutta valkosipulilajia (Germidour), vaikka me molemmat suosimmekin vanhaa kunnon Aleksandraa, joka on talvilajikkeiden kuningatar, niin koon kuin talvenkestävyydenkin osalta. Istutin nyt niitä molempia uuteen penkkiin maa-artisokkarivien väliin. Kaadoin vielä loputkin Alexandran itusipulit sokeripussin pohjalta mukulaselleriltä vapautuneeseen plänttiin. 

Miesten lähdettyä ja käytyäni lämmittelemässä palasin sen verran pihahommiin, että sain vedeltyä alakerran ikkunoiden ulkopinnat. Olin sitä varten ostanut pesimeen ja kuvaimeen sopivan pitkän jatkovarren, jonka kanssa en tarvinnut muuta emännänjatkoa, vaikka Kanttorilan klasit ovatkin korkeammalla kuin kaupunkikodin alakerran ikkunat - jotka nekin ehätin pestä pihan puolelta ennen kuin lähdimme syyslomalle. Sen verran siivoilua olisi tarkoitus vielä loman aikana jatkaa, että tuulettaisin olohuoneen verhot, ehkä vaihtaisinkin ne ja pesisin myös ikkunoiden sisäpinnat. Mutta huomenna aion pitää leipomapäivän. Haaveena on rustata uuniin myös jotain juurespataa; punajuurta, lanttua (kaupasta), palsternakkaa. Tahtoisin kokeilla myös maa-artisokkaa, mutta jos laitan ne kuorineen uuniin, niin täytyy laittaa ne erikseen.

Keskiviikkona kenties menemme syömään lasagnea Millanin luo ja samalla mies saa jatkaa kangaspuiden hajottamista kellarissa. Tänäänkin hän on ollut kellarissa hajotuspuuhissa. Kanttorilan kellarissa kun on ollut perunalaari tyhjänpanttina, niin pyynnöstäni mies sen purki. En ole vielä käynyt katsomassa, mutta hän kuulemma jo väsäsi jotain hyllyä puretuista laudoista. Jaa, taidankin käydä kurkistamassa, kun nyt tuli puheeksi.

Syysloma aluillaan

Saavuimme eilen iltahämärissä Kanttorilaan, ja ensimmäinen sosiaalinen kontakti oli jo odottamassa portailla. Tuttu mies oli tulossa etelän suunnasta talkoilemasta ja poikennut puolen välin tauolle. Soitti pihasta, että missä me olemme. Ei hän kauaa joutunut odottelemaan, pari kolme minuuttia, niin mekin ehdimme pihaan. Menimme sisään, mies sytytti saman tien tulen takkaan ja minä laitoin teeveden kiehumaan. Olisi tietenkin ollut hyvä, jos sittenkin olisimme viimeksi täältä lähtiessä siistineet keittiön - kuten aina ennenkin....hehheh - mutta mahtui siellä iltateet nauttimaan näkkileivän kera. Leivän päälle löytyi kypsyneitä tomaatteja ja kellarista suolakurkkua. Minä löysin lisäksi omaksi ilokseni postilaatikosta Millanin sinne tuomat lehdet ja kirjeen.
Tänä aamuna kirjoitin vastauskirjeen valmiiksi ja päivemmällä vein sen kyläreissuilla käydessämme. Vein myös pari palsternakkaa, muutaman maa-artisokan sekä kesän viimeiset kukat: ruiskaunokkia, kesämalvikkia, silkkisukkia ja mustia orvokkeja. Sain mukaani tuliaisiksi uuden nipun lehtiä sekä pari mustaa satiinipussilakanaa käytettäväksi pimennysverhoina. Tekokuituiset pussilakanat eivät sovi Millanin sähköallergiaan ollenkaan. Näin tavara kiertää.
Tänään on ollut tosi kylmä ilma, mutta aamulla aluksi näytti sen verran poutaiselta, että käynnistin ensimmäisen  pyykkikoneellisen. Lakanoiden sekaan lastasin pussillisen suklaamunien muovikapseleita, joiden sisällä oli huovutettavia pallukoita, joista tulee pupuille häntiä. Niiden takia raahasinkin pyykättävää kaupunkikodista asti, että saan huovutettua oppilaiden pupuhännät, joita he perjantaina viime töikseen ennen loman alkua neulahuovuttelivat alkuun. Kun sitten koneellinen oli pyörinyt, pihalla oli alkanut tihuuttaa, mutta ripustin lakanat silti. Pyyhkeet vein sentään katoksen alle telineellä kuivumaan. Pyrin aina kun mahdollista ripustamaan pyykit ulos. Tuoksun vuoksi.
Huomenna on pyhäpäivä ja kirkkoon on meininki mennä. Sen pidemmälle ei ole suunnitelmia. Paitsi että menemme vielä uudelleen Millanin luo käymään alkavalla viikolla, koska miehen urakka jäi siellä kesken. Hän kun alkoi purkaa Millanin kellaria täyttäviä sähkömoottorilla toimivia kangaspuita, jotka ovat jääneet sinne jo edesmenneeltä entiseltä asukkaalta. Täällä päin lienee miltei joka torpassa vastaavia härpäkkeitä, joten ei niille romumetallia suurempaa kierrätysarvoa ole. Perästä kuuluu, sanoi Mäki-Siimoni.

Katse kohti syyslomaa, tai ainakin ajatukset

Se hyöty töistä päin yksikseen ajelusta oli, että olimme molemmin Kanttorilassa valoisan aikaan. Tuntui, että viikonloppu oli muka paljon pidempi. Jatkoin ompelutöitä eli vaatteiden korjailua. Illan hämärissä koetin vähän kääntää kasvimaata ja kerätä rikkaruohoja kottikärryyn. Mutta sittemmin (lauantaina ) juteltuani Millanin kanssa siitä, onko maan kääntäminen varsinaisesti tarpeen saati edes hyödyllistä päätin säästää itseäni ja aikaani ja jättää kasvimaan rauhaan. Olen jostain puutarhalehdistä lukenut, ettei kasvimaan kerroksia ja ekosysteemiä pitäisi lapiolla sekoittaa syksyllä. Mutta kun meillä kotona äidillä oli aina tapana kääntää kasvimaa, ja olinpa minäkin monesti siinä hommassa apuna niin, että sittemmin olen unissani useasti jatkanut samaa uurastusta. Savimailla ja kunnon routien aikaan siitä voi olla hyötyä, muttei Kanttorilan hiekkamailla. Huhkisin lapion varressa vain esteettisistä syistä, saadakseni ryytimaan näyttämään huolitellulta. Mitä väliä? Jos vaikka lumipeite piankin korjaa esteettiset häiriöt. Pääasia kuitenkin lienee kasvien ym. eliöiden ja maaperän hyvinvointi.
Riittää mulle pihahommia vielä syysloman ajaksikin, vaikka kasvimaan jätänkin kääntämättä. Omenoiden keruuta ja mahdollisesti soseeksi keittämistä piisaa horviksi. Ja on kasvimaallakin vielä korjattavaa, lehtikaalta, varsiselleriä, porkkanaa, maa-artisokkaa ja palsternakkaa. Tällä erää ehdin keräillä kuusenkäpyjä, keräsimmepä niitä kirkkoreissullakin hautausmaan kuusten alta. Toin niitä kaupunkikodin pihaan omenapuun juurelle kateeksi havunneulasten ja oksahakkeen jatkeeksi. Vielä täytyy  koholia katevärkkiä.
Toin viimein sisälle myös freesiaruukut kasvihuoneesta, jonne olin ne väliaikaisesti vienyt kylmältä suojaan. En oikein tiedä, mitä minun olisi ollut viisasta tehdä niille ja ruostekukille, jotka nekin kaivoin maasta vihreinä ja täydessä kasvussa, niin kuin näytti. Kummatkaan eivät ehtineet kukkia tänä kuluneena kesänä. Ruostekukat ovat kellarin portailla pimeässä ja viileässä, ja freesiat toistaiseksi porstuassa valoisassa ja viileässä. Amarylliskään ei alkanut kuihduttaa lehteään, joten vein senkin sitten kellarin portaille vain väkisin lepäämään. Eipä taida nytkään olla kukkaa luvassa jouluksi.

Turvallisesti perillä, kiitos ja ylistys

Huh, onhan se puuduttavaa tuo ajo. Mutta Radio Nostalgiaa kuunnellen pysyin hyvin hereillä,Toki yksi taukokin oli tarpeen. Tutun kaupan pihassa join eväskahvit käytyäni ensin vessassa ja purkkaostoksilla. Kaikkea pikkuhommaa olisi taas tiedossa sekä kyläilyä Millanilla. Mutta ensi viikon perästä tullaan taas vähän pidemmäksi toviksi kun minulla on se varsinainen syyslomaviikko.

Lokakuun ensimmäinen postaus

Oho, lokakuu jo pitkällä, edellistä tekstistä on kohta kaksi viikkoa. Sen jälkeen on ehditty jo kerran käydä Kanttorilassa viikonlopun vietossa. Silloin tyhjäsin vesiasiat pihalla, etteivät pääse jäätymään. Lisäksi haravoin tyhjän sadevesiastian täyteen omenapuun lehtiä kompostisangon kuivikkeeksi talven varalle. Onneksi sää suosi ja lehdet olivat sopivasti kuivia. Enpä sitten paljon muuta tehnytkään sen lisäksi, että kannon omenalaatikoita kellariin, keräsin harson alta viimeiset kesäkurpitsat pois ja silppusin kylmettyneen rontot - samoin maissinrontot - kompostiin. Vietimme pitkän tovin kylästelemässä Millanin luona lauantaina. Sunnuntaina laittauduttiin jo iltapäivällä liikkeelle, jotta ehdittiin poiketa matkan varrella kaupasta halpoja polly-makiaisia.

Voi olla, että perjantaina mennään Kanttorilaan kahdella autolla, mies kaupunkikodista ja minä töistä päin. Joku tulisi Kanttorilan kulmille autoa ostelemaan, niin varalta pitää olla toinen auto matkassa, että päästään takaisin taas sunnuntaina.

Työtä piisaa

Nopeasti on tämä lomaviikko hurahtanut, ei tosin varsinaisesti lomailun, taikka ainakaan joutenolon merkeissä. Huomenna on meininki lähteä jo kohti kaupunkikotia, jotta ehdimme pyhänä pistäytyä mummolassa.
Eilen ja tänään on riittänyt niin paljon poutaa, että sain kohopenkkiurakan valmiiksi. Tällä kerralla se oli osittain yhteisproduktiomme, kun mies kärräsi kaivamaani krooppiin risutavaraa ja sitten kun oli ruohotuppaiden jälkeen lehtikerroksen vuoro, niin yhdessä lehtiä haravoimme ja kuskasimme läjän päälle. Vaikka kohopenkkien rakentaminen on fyysisesti varsin raskasta, etenkin kun näin yskäisenä voimat ehtyivät vähän väliä, niin on se silti yksi mielipuuhistani puutarhassa. Enpä kylläkään monta puutarha-askarta osaa nimetä, jotka eivät olisi mielipuuhiani, mutta pari kuitenkin: tuhoeläinten kurissapito ja taimipurkkien pesu.
Se penkin rakentaminen kesti suunniteltua kauemmin, ei pelkästään sateiden takia, vaan myös siksi, että saadakseni kuopankaivuusta tulleen mullan kärrättyä saman tien uusiokäyttöön, minu piti rustata maa-artisokkapenkkiä varten tilaa jasmikkeen ja lumipalloheisin tuntumaan. Samalla sitten siivosin puskien juurelta rikkaruohoa pois ja levitin  tilalle katteeksi ensin pahvia ja sanomlehtiä ja sitten oksasilppua, sahanpurua ja muuta sorttia. Viimein kuitenkin pääsin lykkimään multaa kuopasta uudeksi penkiksi, johon jo kokeeksi yhdet maa-artisokkamukulat istutin, kerättyäni paakusta ensin syömäkokoiset pataan. (Tuli muuten hyvä ja pehmoinen muusi perunan ja palsternakan kanssa. Mutta mahat menivät sekaisin.)
Tänään keräsin raa'atkin tomaatit pois kasvihuoneesta. Samalla vein lämmittimen sieltä pois ja katkoin tomaattien varret kompostiin. Jätin kuitenkin kurkut ja munakoisot vielä kasvihuoneeseen ja ratustelin niille suojaksi kateharson, joka vapautui tyhjätystä avomaankurkkupenkistä. Tuskin viimeinen kurkun alku enää jaksaa kasvaa, puhumattakaan munakoisoista, jotka ovat vasta kukalla. Mutta ei harso haittaakaan. Vein vielä pari kasvia talvettumaan, nimittäin yhden tomatillon ja pepinon, jonka taimen sain Millanilta ja joka ei vielä tänä kesänä ehtinyt kukkimaan.
Gladiolusten mukulat nostin myös, viimeisen keltaisen kukkavanan taitoin maljakkoon. Mies keräsi omenapudokkaita pohjoisen tuliaisiksi, mutta sen jälkeen on tippunut lisää. Niin että pitäisi mennä keräämään vielä kun hetken jotain näkee.
On meillä täällä jokunen vieraskin käynyt: tuttu rouva kävi kysymässä, saako hän muutaman kuusenhavun haudalle. Hän sai myös silkkikukkia ja omppuja. Tänään tuli jo aamulla huoltomies katsomaan, osaisiko hän neuvoa tai auttaa tuon lämmittimen kanssa (mikälie ilma- tai vesilämpöpumppu...) Ei oikein osannut. Sitten kävi LVI-mies tsekkaamassa, mistä voisi johtua, ettei kylppärin lattialämmitys toimi (se on vanha vika, eikä yhteydessä edelliseen). Hän tutkaili myös sitä em. pumppua ja antoi yhteystiedot, mistä voi kysellä huoltoa. Viimein tuli sitten kuopuksin tyttöystävänsä kanssa, kun olin jo toisenkin ruuan tehnyt heitä varten. Tai oikeastaan kolmannen. sen muusin tein eilen siinä uskossa, että meille tulee muitakin syömämiehiä. Vaan sitten tiesi mies valistaa, että tänään vasta ovat tulossa... Ja tänään odottelimme jo aamupäivällä, kun poika oli sanonuit, että lähtevät aamulla. Mutta kun heidän aamunsa on myöhemmin kuin meidän.
Ei maar, nyt tarttee lähteä kiertämään omenapuiden alustat.

Ylimääräinen syysloma sadonkorjuun merkeissä

Täällä ollaan tämä viikko. Viikonloppuna keskityin säilöntään: mehumaijallisesta perattuja omenoita tuli viisi purkillista omenasosetta, ja kerättyämme jälkikorjuuna sangollisen avomaankurkkuja tein niistä maustekurkkuja kahdeksan erikokoista purkillista. Yllätyin, kuinka paljon kurkkuja löysimmekään yhä, vaikka jo kahteen kertaan olin satoa penkistä kerännyt. Piti sitten pariinkin otteeseen etsiä lisää lasipurkkeja - jotka eivät sitten tietenkään ehtineet liota yön yli, kuten huolellisesti säilöttäessä kuuluisi tapahtua.
Kylmä ei ole käynyt puraisemassa Kanttorilan kasveja, jotka hiekkaisen mäen päällä ovat suojassa satunnaisilta pikkuhalloilta. Niinpä kesäkurpitsoitakin edelleen löytyy. Maissitkin varmaan kerään ennen kuin palaamme takaisin kaupunkiin ensi viikonloppuna, olivat sitten kypsiä tai ei. Todennäköisesti ei. Loput härkäpavut keräsin ja riivin äsken. En ole niiden riipimiseen keksinyt vielä mitään sukkelaa konstia. Päivällä nostin mukulasellerit, etteivät ehdi saada kylmää, kuten viime vuonna, jolloin ne sitten alkoivatkin mädäntyä käsiin, niin että ne täytyi saman tien kuoria ja paloitella pakastimeen. Nyt niiden pitäisi säilyä kellarissakin jonkin aikaa.
Punakaalisato oli nopeasti kerätty, ruoaksi valmistettu ja syöty - yksi lapsen nyrkin kokoinen löyhä kerä, mutta romanialaisystävättären reseptillä siitä tuli hyvä salaatti kahdelle hengelle.
Eilen sitten vihdoin viimein lähdimme piipahtamaan ensimmäisen kerran puolukkametsässä tälle syksylle. Olinhan lukenut ja nähnyt kuvia erinäisten Facebook-kavereiden puolukkasatopäivityksistä, joiden perusteella marjaa on nyt joka paikassa niin paljon kuin vain jaksaa metsästä pois kantaa. Me kaksi kelvotonta marjastajaa oudoissa metsissä emme päässeet lähellekään feissarisaaliita. Miehellä oli jo alkaa päälle verensokeri korkealla, joten hän ei kauaa jaksanut metsässä, minä taas en koskaan ole ollut tehokas mustikka- enkä puolukkametsässä. Mutta saimme kuitenkin vajaan sangollisen, josta tosin osa sekamarjaa (kas kun mustikkaakin vielä löytyi) joka on tarkoitus käyttää ja josta jo osa käytettiinkin jälkiruokiin. Perunatömpällä tömppäsin puolukat survokseksi ja vein ison lasipurkillisen kellariin ja jätin pienemmän purkillinen jääkaappiin. Tuore puolukkasurvos on kyllä niin hyvää, että pienenkin nokon takia kannattaa vaivootella metsään, vaikka edellisvuotisia marjoja vielä pakastimessa ja kellarissa onkin.
Marjametsästä menimme suoraan kyläreissuilla Millanin luo, joka jo odotti vadelmapiirakan kanssa. Viivyimmekin pimeän tuloon saakka, kun mies innostui jatkamaan edelliskerralla kesken jäänyttä moottorisahausta, repimään nauloja laudoista ja rustaamaan autotallin räystääseen lisäpätkän ränniä. Meillähän kyllä riitti juttua siksi aikaa, niin ihmisluonteesta, puutarhasta kuin joulustakin. Kun mainitsin aikoneeni visiteerata kirpparilla etsimässä sinisiä verhoja kaupunkikodin ikkunaan jouluksi, niin Millan alkoi heti tonkia kaappiaan ja veti sieltä esiin kuulemma joutilaat siniset upeat pitsiverhot.   Lisäksi hän penkoi joulukoristeistaan muutaman sinisen pallon mukaani.
Eikö olisikin järkevää ihmisten vaihdella keskenään joulukoristeista silloin, kun haluavat vaihtelua, sen sijaan, että aina ostetaan vain uusia?
Lähtiessämme Kanttorilaan puolukanperkaussouviin saimme vielä mukaamme loput vadelmapiirakasta. Nam!

(Piti korjata pari iPadin tekemää sanamuotoa, kun en kirjoittaessani niitä huomannut. Mokomat vempeleet, kun yrittävät olla ihmistä fiksumpia.)