Pieris brassicae

Tiedän justihin, mitä äitee tekisi näille kaaliperhosen toukille. Mutta en tiedä, mitä itse tekisin vai teenkö mitään. Kaaliperhoset eivät lähteeni (Euroopan hyönteisopas, 1986) mukaan edes yleensä kykene talvehtimaan Suomessa, joten ei niistä pitäisi muodostua sellaista riesaa kuin etanoista. Minun puolestani saavat syödä nuo itsekseen kylväytyneet parsakaalit, jos ainoa lehtikaalini jätetään rauhaan. 

Yläkuvassa lienee mukana myös yksi kirppa. Niitä en ainakaan jätä rauhaan, niille kun kelpaa kaikki muutkin ristikukkaiset, mm. piparjuuri. Alakuvassa puolestaan on havaittavissa perhostoukan ulosteitakin. 

Minua huvitti tuo kaaliperhosen latinankielinen nimi, jotenkin passeli. 

Kukkasarjoja ja mykeröitä

Daalia kuuluu asterikasveihin, on siis mykerökukkainen sekin. Pelargonit taas kuuluvat kurjenpolvikasvien heimoon, jossa kukinto on viuhkomainen, usein valesarja, näin kertoo Wikipedia. 

Ranskantulikukasta tykkään kovasti, kuten muistakin Kanttorilan kaksivuotisista. 

 Mäkimeiramista tykkäävät lisäkseni ainakin kimalaiset. 

Siankärsämön punainen muunnos. Piti senkin osalta tarkistaa, ei ole tämäkään sarjakukkainen, vaikka niin voisi kuvitella. "Kukinto on tavallisesti tiheä, huiskilomainen mykeröstö." 

                    Lisää asterisukua, jalokallioinen

Miehen järjestelmäkameralla sai tämän harjaneilikan oikean, mielestäni upean ja erikoisen värin tallennettua, mutta kännykkäni kamera, jolla tuo kuva on otettu, valehtelee. Neilikat kuuluvat kohokkikasveihin. 

Jaloangervo

Ukontulikukka ei ole niin juhlallisen näköinen kuin ranskantulikukka tai purppuratulikukka, mutta Kanttorilan puutarhaan aivan hauska lisä, joka ilmaantui viime kesänä ekan kerran meidän aikana. 

Millan on hankkinut tänne runsaasti erilaisia maksaruohoja. Viisas valinta. Sen lisäksi, että ne ovat tärkeitä ravintokasveja pienille lentäville ystäville, ne jaksavat kukoistaa myös tällaisina kuivina kesinä, jollaisia näyttäisi nykyisin olevan entistä enemmän. Yllä olevassa kuvassa on turkestaninmaksaruohoa. 

Viimeisessä kuvassa on isohirvenjuuren mykerö, johon myös erilaiset öttiäiset mielellään hakeutuvat. Se on oikeasti ISO. Kasvaa minua korkeammaksi. 

Sarjakukkaisia ja pari sipulikukkaa

Ylläolevan kuvan pallerolaukan nimi minun piti kaivaa esiin Millanin vanhalta blogilta Kanttorilan puutarhassa

Linkin pitäisi viedä suoraan blogin sivulle "Kanttorilan kasvit". Minun on ollut tarkoitus ajantasaistaa ko. luetteloa, sillä moni Millanin luetteloima laji on kadonnut ja toisaalta uusiakin olen hankkinut. 

Viimevuotinen Millanilta saatu yrttiselleri jäi talveksi maahan ja säilyi elossa. Nyt se pukkaa kukkaa. Ties vaikka siemeniä saisin. 

Sama juttu kävi porkkanan kanssa. En sitä tahallaan jättänyt maahan, taisi vain olla niin pieni, etten huomannut. Kaksivuotisena sekin tekee kukan toisena vuotenaan. Siemeniä haaveilen. Olisivat ainakin tuoreita, josko silloin itäisivätkin paremmin kuin tänä keväänä kylvämäni (joista YKSI iti...) 

Ja itseäni toistaakseni, sama juttu kävi tämän sipulinkin kanssa. 😊

Kesken jäi pihaleikit

 Olin päässyt hyvästi alkuun yhden perennapenkin kaivelussa (tarkoitus on häätää vuohenkello - toivotonta - ja istuttaa tilalle tarhajaloangervoa), kun menin sitten tölväisemään peukaloni syrjään niin kipeää, että lapio ja muut vermeet saivat jäädä niille sijoilleen. En viitsi edes kertoa, miten se tapahtui, mutta kynsi saattaa ajan kanssa irrota. Tarkistin että minulla on jäykkäkouristusrokote voimassa. On se vielä, vuoteen 2025 asti.

Itketti ja tympäisi, kun säiden vihdoin salliessa vaikka istuttelua järjestin itselleni tuollaisen pakollisen pysähtymisen. En nyt sitten voinut muuta kuin kiertää kameran kanssa pihalla. Kuvia tulossa. (Tai siis, yksi kuvaerä tulikin jo, kun aloin kirjoittaa pörröpäistä ennen tätä paljastusta.) 

Pari pörröpäätä

Sinipallo-ohdake 

                     Pari kuvaa värimintusta

                          Alppipiikkiputki

Kukontöyhtö ja leppis

Eläimellistä menoa, ja kasvillista

 Tänään olisi ollut hyvä pihaleikkisää, mutta onnistuin leikkaamaan haavan sormeeni - sekatööreillä pienistäessäni maljakkokukkia kompostiin - niin en viitsi nyt rasittaa saati liata paremman käden etusormea. Toisaalta suunnittelemiini pihaleikkeihin tarvitsisin multaa enemmän kuin ne kolme säkkiä, jotka ovat tähteillä keväisestä kuormasta. Ja toisaalta toisaalta lienee ihan fiksua varovaisuutta odotella seuraavia sateita ennen mittavia uudelleen istutuksia ja perennapenkkien uusimisia.

Mutta piti kirjoittamani parista pienestä eläimestä. Näin kasvimaalla erikoisen näyn, pitkä komea kasteliero kiemursi kiivaasti itsensä ympäri melkein umpisolmuun. Ensin arvelin, olisiko siinä kaksi lieroa parittelemassa (en ole sellaista nähnyt, enkä tiedä, miltä se näyttää). Sitten huomasin, että siinä on tosiaankin kaksi yksilöä, mutta se toinen oli ihan eri eläinlajia, pienempi ja musta. Sitten hoksasinkin, mistä täytyi olla kysymys, ja näpsäytin sen toisen eläimen irti ja edemmäs lierosta, joka vapauduttuaan alkoikin edetä omia teitään. Olin aikaisemminkin jo nähnyt kasvimaalla noita mustia kiiltäväpintaisia toukkia, jollainen nyt oli hätyyttelemässä matoparkaa. Siksipä olin etsinyt ja löytänyt tiedon, että kyseessä on maakiitäjäisen toukka, joka on sikäli hyödyllinen apuri tarhurille, että se syö etanoita. Nyt vain oli mokomakin ahneuksissaan käynyt parikymmensenttisen lieron kimppuun. En halunnut jäädä katsomaan, olisiko liero kiemurtelullaan vapautunut hyökkääjästä, vaan sekaannuin asiaan. En kai sentään ole niin tyynni etanoita kerännyt, etteikö toukka muka enää löytäisi muuta särvintä kuin kastematoja.

Kasveista vielä tämänpäiväiset ilonaiheeni:

1) bongasin gladioluksen nupun, en tosin yhtään muista, minkä värisestä on kyse. Mutta se selvinnee ajan kanssa.

2) kevättalvella siemenestä kasvattamistani kolmesta pikkupelargonista yhdessä on jo nuppuja ❤️

Mansikkakausi on ohi

Poimin mansikat maanantaina tälle kesää viimeisen kerran, lukuunottamatta kuukausi- ja ahomansikkaa. Olin itselleni vihainen, kun en ollut käynyt mansikkamaalla sitten keskiviikon, jolloin poimin esikoiselle tuliaismarjat. Paljon oli poimimisten välissä ehtinyt vanheta, kuivua, mädäntyä tai homehtua. Äiti ei olisi milloinkaan sallinut sellaista tapahtuvan. Hän huolehti, että sesongin aikana mansikkamaa kollattiin jopa kerran päivässä, ja vain täysin kypsät noukittiin.

Poimiessani otin saman tien rastasverkonkin pois mansikkamaan päältä ja päätin, että seuraavana päivänä vielä perkaan maan, jotta voin sen sitten syyslannoittaa.

Niin tapahtui. Ihan lanttalauree en vielä kitkenyt mäkimeiramia pois, sillä säästelen tuppaita istutuksiin. Olen ajatellut istuttaa hajukasveja, ruohosipulia ja mäkimeiramia, kasvimaan laitaan etanoita hämäämään. Mutta näillä helteillä ei puhettakaan istuttamisesta. Odotellaan märempiä olosuhteita ja viileämpää säätä. Sitä ruohosipulia kuitenkin jo perkasin  mansikoiden välistä useamman mättään purkkeihin odottamaan uutta kasvupaikkaa. Sipulikasvit kestävät odotella sipulinsa turvin. 

Nostin mansikkamaasta myös jo yhden piparjuuren ja istutin sen syvään ruukkuun Millania varten. Vielä jäi sitäkin ainakin yksi rontto, jos vaikka tuo ruukkuistutukseni ei kestä loppukesään asti. Millan yrittää kokeilla istuttaa piparjuurta johonkin parempaan paikkaan, kun edellinen hänelle viemäni juurakko oli menehtynyt.

Puutarhurin yllytyksestä annoin mansikkamaalle syyslannoituksen lisäksi vielä typpiannoksenkin. Muutamasta kohtaa mansikkatuppaita oli kadonnut, oletettavasti juurikin mäkimeiramin tukahduttamana. Ruukutin pari pistokasta katveeseen odottamaan niin ikään soveliaampia istutussäitä, jotta voin paikata aukkokohtia.

Perkaaminen ei ollut ihan yksinkertaista kaikin paikoin, kun välillä tarvittiin jykevät oksasakset ja lapio. Luumu on jo pari kesää sitten lykännyt versoa parin metrin päähän pensasmustikoiden ja mansikkamaan väliin. Nyt vihdoin versot saivat kyytiä ja näköala parani.

Yhytin tänään harakan mansikkamaalla penkomassa. Kun se sitten minua lähti karkuun, koetin huikkia perään, että saa siellä nyt tonkia, kun verkko on poissa. Nyt en ole kirsikalle (Latvian matala) vaivootellut rastasverkkoa. Puu alkaa olla siihen liian laaja. Sitä paitsi tänä kesänä siihen ei tullut sen vertaa luumarjoja, jotta niitä olisi kannattanut suojata. Harakka kävi napsimassa ne muutamat sitä mukaa kuin alkoivat punoittaa. Mansikkamaa sen sijaan kannatti suojata, kauniita marjoja tuli yllättävän runsaasti ajoittaisesta kuivuudesta huolimatta. En kuitenkaan taaskaan pakastanut yhtään. Kun tänään ajoimme käymään Millanilla, huomasin matkanvarren mansikkatilankin jo laittaneen rastin mansikkakylttinsä päälle. Heilläkin varmaan jo sato ehtyi.

Ei kuvaa revitystä mansikkamaasta. Sen sijaan vielä yksi leppäkerttukuva. Yli seitsemän pistepirkkoa.