Kanttorilasta kaupunkiin

Keskiviikkona mentiin kävelylle kirjaston, apteekin, postin ja kaupan kautta helluntaikirpparille. Halusin nähdä työpöytä- ja kaappivalikoimaa, mutta lopulta pullakahvien lisäksi ostin tyhjän kansion, yhden Irja Kilpeläisen kirjan ja Kanttorilan salin pyöreälle pöydälle sopivan liinan. Ystävällinen vapaaehtoinen kyseli, olemmeko paikkakuntalaisia ja siitä kehkeytyi pitkät keskustelut. Kävelyreissun jälkeen rupesin leipomaan ja tein uuniin makaronilaatikkoa sekä tietysti myös omenapaistosta. Mutta sitten mies tuli kysyneeksi, mihin aikaan Kanttorilaan jaetaan posti. Kun kerroin, että olen aamuisin jo puoli kahdeksalta postin hakenut laatikosta, niin mies ehdotti, että voisimme lähteä huomisiin ajelemaan  postin tultua, niin ehtisimme vielä ilmaisvälinejakeluun. Hän nimittäin odotti tra-filta jotain autoon liittyvää paperia, jotta saattoi sen toimittaa eteen päin ostajalle. Aamulla kävin sitten jo seitsemän jälkeen postilaatikolla. Odotettu kirjekuori oli siellä, niinpä ryhdyin pakkaamaan ruokia ja leipomuksia mukaamme ja muutenkin lähtöä rustaamaan.

Linnunruokasäiliön täyttö, toinenkin talipallo roikkumaan, biojätteen tyhjäys kompostoriin, tiskit pois haisemasta, valot sammuksiin ja ovet lukkoon, siinä joitakin vakiopuuhia ennen kuin lähdetään Kanttorilan kulmilta kohti kaupunkikotia. Tällä kertaa jouduttiin jättämään lintukoto hetkeksi hammaslääkäriajan ja johtokunnan kokouksen takia. Ja juuri ehdittiin sinne ilmaisvälinejakeluunkin, joka on torstaisin aamupäivällä.

Esikoinen oli kyllä käynyt kaupunkikodin pihalta lunta kolaamassa, mutta oli sitä taas kertynyt sen verran, että mies huhki aikansa kolan ja harjan kanssa ennen kuin ajoi auton katokseen. Minä kävin tyhjäämässä lumet kasvihuoneen katolta. Ja harmittelin, että Kanttorilassa sen unohdin tehdä uudelleen viimeaikaisten lumisateiden jälkeen.

Postiin olen kyllä nyt vähältä pettynyt. En pelkästään siksi, että taas ovat nostamassa hintoja, vaan ennen muuta siksi, että ovat onnistuneet tyystin hukkaamaan pikkusiskon lähettämän joulukortin. Kun se ei ollut tullut ennen joulua, ajattelin, että kyllä se viimeistään uuden vuoden jälkeen olisi ilmestynyt kaupunkikodin postilaatikkoon. Mutta ei kun ei. On kyllä sen verran myönnettävä, että kirjeeni Millanille ja hänen vastauskirjeensä kulkivat kyllä nopsasti loppiaispyhästä huolimatta.


Toivottavasti Kanttorilan pikkulinnuilla ruokaa riittää ainakin sunnuntaihin saakka. Tarkoitus on käydä täällä kauungin pikkukirkossa ja ehkä pyytää Tanjaa kylään kirkon jälken ja ennen kuin alamme teetellä paluuta Kanttorilan kulmille.